Metallimusiikki.net

Nightwishin Suomen-kiertue julki.

  • Julkaistiin tiistaina 25.10.2011.
  • Luettu 1657 kertaa
  • Bändit:

Nightwish esiintyy Suomessa maaliskuussa. Menestysyhtyeen seitsemäs albumi "Imaginaerum" julkaistaan 30. marraskuuta 2011 ja kevään keikat ovat osa albumin markkinoimiseksi tehtävää maailmankiertuetta. Nightwishin Imaginaerum-elokuvan ensi-ilta on keväällä 2012. Imaginaerum World Tour 2012–2013 lähtee liikkeelle 21. tammikuuta Kaliforniasta ja Suomessa Tuomas Holopainen kumppaneineen nähdään jo maaliskuussa. Yhtye esiintyy 2.3. Joensuun Areenassa, 3.3. Sotkamon Vuokattihallissa, 4.3. Oulun Teatriassa, 9.3. Jyväskylän Paviljonki Areenassa, 10.3. Helsingin Jäähallissa ja 11.3. Tampereen Hakametsän hallissa. Kotimaassa kiertueella on mukana myös Poisonblack. Liput keikoille tulevat myyntiin 31.10.2011. Suomen osuuden jälkeen Nightwish suuntaa Venäjälle, jonka jälkeen kokoonpanon show vierailee ensimmäistä kertaa Ukrainassa.

Suomen alueen keikkojen tueksi lupautunut Poisonblack julkaisi uransa viidennen studioalbumin huhtikuussa Hype Recordsin kautta. Teos nauhoitettiin Tanskassa Tue Madsenin kanssa. Äänite kipusi Suomen virallisella albumilistalla korkeimmillaan 3. sijalle.

Imaginaerum World Tour, maaliskuu 2012:

  • 2. maaliskuuta 2012: Areena (Joensuu)
  • 3. maaliskuuta 2012: Vuokattihalli (Sotkamo)
  • 4. maaliskuuta 2012: Club Teatria (Oulu)
  • 9. maaliskuuta 2012: Paviljonki Areena (Jyväskylä)
  • 10. maaliskuuta 2012: Jäähalli (Helsinki)
  • 11. maaliskuuta 2012: Hakametsän halli (Tampere)
  • 14. maaliskuuta 2012: Lensoveta Culture Hall (Pietari, Venäjä)
  • 15. maaliskuuta 2012: Crocus City Hall (Moskova, Venäjä)
  • 17. maaliskuuta 2012: MVC (Kiova, Ukraina)

Nightwish on:

  • Anette (laulu)
  • Emppu (kitara)
  • Tuomas (kosketinsoittimet)
  • Marco (basso ja laulu)
  • Julius (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.