Nightwish valitsee uuden laulajan vuonna 2007.

Kotimaisen Nightwish -yhtyeen nettisivuilla, jotka sijaitsevat osoitteessa www.nighwish.com, on tiedotettu hyvin informatiivisesti bändin suunnitelmista uuden laulajan hankkimisen suhteen. Bändin nettisivuilla ilmoitetaan, että: Laulajavalinta tullaan julkaisemaan jossain vaiheessa ensi vuoden puolella ja siitä tullaan ilmoittamaan kaikissa medioissa.

Nightwish saapasteli hiljan studioon aloittaakseen uuden albuminsa äänitystyöt — bändin ensimmäinen albumi ilman Tarja Turusta.

Bändin nettisivuilla kerrotaan uuden laulajan valinnasta seuraavin sanoin: Mitään laulajavalintaa ei ole vielä tehty, eikä päätöksiä sen suhteen tehdäkään ennen vuodenvaihdetta. Laulajavalinta tullaan julkaisemaan jossain vaiheessa ensi vuoden puolella ja siitä tullaan ilmoittamaan kaikissa medioissa.

Nightwish erotti Tarja Turusen, bändin pitkäaikaisen laulajattaren, avoimen kirjeen kautta. Kirje luovutettiin Turuselle heti sen jälkeen kun bändi oli tehnyt viimeisen yhteisen keikan Helsingissä Hartwall Arenalla viime vuoden lokakuussa. Helsingin keikka videoitiin ja julkaistiin myöhemmin DVD-levynä — julkaisun nimeksi annettiin “End of an Era”. Kyseinen julkaisu myi sen verran hyvin, että se pääsi Saksan levylistan sijalle 3 ja on myynyt kultaa… Kultaa se myi myös Suomessa välittömästi levyn julkaisua seuranneena päivänä.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.net-sivuston Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 147 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.

Haluatko tämänlaista musiikkia?

Jos kyllä, löydät yhtyeen Nightwish musiikkia musiikkiputiikki CDON.comin digitaaliselta hyllyltä.

Kommentit

Kommentit näkyvät vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!

Metallifoorumi

  • Esittele ja kerro itsestäsi...
    Jospas sitten esittäydyn: Olen 32 v. perheellinen naisimmeinen täältä itä-rajan tuntumasta. Mi…
  • Pukeutuminen?
    Muhun kans kolahtaa tuo 40/50-lukujen pin up tyyli, mutta se ei aina esiinny pukeutumisessani niin s…
  • Metalli-miittiä Helsingin seudulle !!!!
    Kyllähän sitä täältä tulisi, ellei olisi niin kallista. Helsingissä tulee käytyä vain paris…
  • Lapsen nimeksi Metallica!
    Lainaus: PinkLady666 Imapled Nazarene.. Saattaahan se tuokin päivä vielä koittaa, mutta toivotta…
  • FMF seinäjoki
    Aika synkkää! Shining ja Forgotten Tomb ovat ainakin minulle melko tuttuja yhtyeitä vaikka eivät…

Metallimusiikki.net — Sitä itseään jo vuodesta 2006

Ajankohtaista

Uusia musiikkivideoita

Syötteet

Metallimusiikki.net tukee
  • INDIEvartti — give us a break

Gootti.net