Metallimusiikki.net

Kirjaudu sisään
Luo profiili

Nightwishilta musiikkifantasiaelokuva.

  • Julkaistiin perjantaina 11.02.2011.
  • Luettu 924 kertaa
  • Bändit:

Melodista metallia tekevä Nightwish paljasti eilen toteuttavansa musiikkifantasiaelokuvan uusimmasta, hamassa tulevaisuudessa ilmestyvästä “Imaginarium”-albumista. Musiikkielokuva perustuu bändin säveltämiin 13 uuteen biisiin ja on samanniminen kuin albumikin. Yhtye kertoi eilen torstaina elokuvan päähenkilönä nähtävän entinen säveltäjä, joka mielikuvituksensa vuoksi uskoo olevansa vielä nuori poika vaikka onkin jo vanha mies. Unissaan säveltäjä matkaa muistoissaan nuoruuteensa ja muistot sekoittuvat musiikkiin ja fantasiamaailmaan. Tuomas Holopaisen kaksi vuotta sitten esittämä konsepti ohjattiin yhtyeen tutun yhteistyökumppanin, Stobe Harjun, toimesta. Stobe Harju kuvasi Nightwishin “The Islander” -musiikkivideon.

Suomalais–ruotsalainen yhtye aikoo julkaista todennäköisesti vuoden 2011 varrella uuden studioalbumin, mutta “Imaginarium”-elokuvan kuvaukset käynnistyvät vasta kuluvan kevään aikana. Elokuvan ensi-illaksi povataan ensi vuotta. Bändi aikoo järjestää elokuvaproduktiosta tarkempia tietoja antavan lehdistötilaisuuden myöhemmin helmikuussa.

Varsinainen “Imaginarium”-albumi sisältää 13 uutta biisiä. Albumin äänitysvaihe starttasi viime vuoden lokakuussa. Levyä odotetaan ilmestyväksi loppuvuodesta 2011. Bändissä laulajana toimiva Anette Olzon tiedotti blogikirjoituksessaan, että “Imaginarium” on todella mahtava ja monipuolinen ja kiekolla on runsaasti eri elementtejä. Vaikka edellinenkin levy, nimeltään “Dark Passion Play”, on Olzonista mahtava äänite, hän pitää uutta albumia sitäkin huikeampana juurikin siksi, että tämä levy on paremmin räätälöity hänen äänelleen ja laulutyylilleen.

Nightwish on:

  • Anette Olzon (laulu)
  • Tuomas Holopainen (kosketinsoittimet, piano ja laulu)
  • Erno Vuorinen (kitarat)
  • Marco Hietala (basso ja laulu)
  • Jukka Nevalainen (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 140 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.

Ajankohtaista

Uusin tapahtuma

Yhteistyöterveiset

Uusia musiikkivideoita

Kaikkein luetuimpia
Juttunostot