Julkaistaan joulukuussa
Laulajaa vailla oleva ruotsalaisyhtye Nominon julkaisee jossain vaiheessa joulukuusta neljä biisiä sisältävän EP-levyn maistiaiseksi varsinaiselta täyspitkältä kiekolta. Albumi aiotaan julkaista Deathgasm Recordsin kautta alkuvuodesta. Joulukuussa ilmestyvä "Omen"-EP sisältää kolme studiossa purkitettu biisiä, sekä yhden live-esiintymisestä nauhoitetun kappaleen. Kustakin kiekon kappaleesta on mahdollista kuunnella ääninäyte metallibändin MySpace-sivuilla.
Death metallia soittava Nominon etsii tällä hetkellä uutta vokalistia hoitamaan seuraavien äänilevyjen lauluraidat. Yhtyeessä aikaisemmin suutaan aukonut Daniel päätti viiden vuoden työrupeaman jälkeen siirtyä sivuun. Bändi toivoo kiinnostuneilta tahoilta yhteydenottoja ryhmän nettisivuilla ilmoitettuun sähköpostiosoitteeseen.
Nominonin riveissä vokalistina toiminut Daniel erosi yhtyeestä juuri ennen kuin uutta albumia ruvettiin nauhoittelemaan. Hän toimi yhtyeessä vuodesta 2004 näihin hetkiin asti. Uudelta laulajalta toivotaan aitoa halua ja kykyä toimia death metallin parissa. Bändi käytti "Omen"-levyllään laulajana Juha Sulasalmea, Nominonin vakituista kitaristia.
Heinäkuun lopussa yhtye ilmoitti vievänsä syyskuun tienoilla valmiiksi neljännen studioalbuminsa äänityshommat. Albumia nauhoitettiin Necromorbuksen studiotiloissa, kuten myös uusi neljä biisiä sisältävä EP-kiekkokin. Yhtye toivoo voivansa julkaista varsinaisen albumin ensi vuoden alussa — helmikuun puolen välin tienoilla. Albumi julkaistaan CD-formaatissa Deathgasmin ja LP:nä Blood Harvest Recordsin kautta. Äänitteelle nauhoitettiin yhteensä 11 uutta biisiä, joita todennäköisesti yhdeksän päätyi sen soittolistalle. Uusi albumi tulee olemaan seuraaja vuonna 2007 julkaistulle "Terra Necrosis" -nimiselle.
Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 155 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin nominon. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!
Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…
Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…
Oululainen Zarthas julkaisi musiikkivideon kappaleesta "Hope, Eclipsed". Biisi löytyy bändin "So Mote It Be" –debyyttilevyltä. Video on koskettava matka pienen poikalapsen yksinäi…
Supisuomalaisen vuonna 1995 perustetun Azaghalin edellisestä julkaisusta on melkein kolme vuotta aikaa, ja nyt orkesteri on palannut kuvioihin jo yhdeksännen pitkäsoittonsa myötä.…
6.–8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittava 43. Ruisrock-festivaali julkistaa ensimmäisiä esiintyjiään. Luvassa on ruotsalaisyhtyeiden paluukeikkojen riemujuhlaa ja odotettuja Su…
Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…
Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…
Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…
Black metallia ja myös death metallin aineksia käyttävä Naglfar levytti uransa kuudennen studioalbumin julkaistavaksi 26. maaliskuuta Century Media Recordsin kautta. Yhdeksän biis…
Saksalainen heviyhtye Grave Digger ilmoittaa seuraavaa studioalbumia varten tehdyn jo kymmisen biisiä. Ne ovat nyt esituotantovaiheessa, sekä yksi biisi sävellettävänä. Oman tuota…
Italialaisen Luca Turillin johtama sinfonista metallimusiikkia tekevä Rhapsody tulee julkaisemaan kesäkuun 29. päivä "Ascending to Infinity" -albumin Nuclear Blast Recordsin auttam…
Kolmen miehen kokoinen Coprolith on porvoolainen blackened death metal -bändi, jolta julkaistiin debyyttialbumi "Cold Grief Relief" kesäkuussa 2010. Nyt yhtye tulee laittamaan esi…