Kuva vuodelta 2009
Albumia luova Norther on päättänyt julkaista singlen uudelta studiokiekoltaan lähitulevaisuudessa. Single ilmestyy netissä. Se aiotaan laittaa ladattavaksi ja kuunneltavaksi bändin virallisille Facebook- ja MySpace-sivuille parin viikon päästä. Nettisinglessä kuullaan ensimmäistä kertaa vokalistina Aleks Sivhosta ja kitaristina Danieli Freybergiä. Bändi ilmoitti helmikuun lopussa Daniel Freybergin Naildown-bändistä auttaneen Northeria live-esiintymisiin liittyvissä asioissa. Koska kitaristi osoittautui yhteensopivaksi henkilöksi Northerin köörin kanssa, hänestä tuli sen vakituinen jäsen. Kitaran soittamisen lisäksi hän tulee osallistuu uuden albumin kappaleiden kirjoittamiseen.
Ryhmä värväsi huhtikuussa 2009 uudeksi laulajakseen Aleksi Sihvosen. Hän korvasi bändistä poistuneen pitkäaikaisen Petri Lindroosin. Lindroos vaihtoi maisemaa haluttuaan keskittyä jatkossa Ensiferumin parissa toimimiseen. Norther kuvailee uutta laulajaansa monipuoliseksi, kokeneeksi ja luovaksi. Sihvosen ääntä käytettiin ensimmäistä kertaa Norhterin edelliseltä "N"-albumilta löytyvässä kappaleessa "Frozen Angel", johon bändi nauhoitti uudelleen lauluraidat uuden vokalistin kanssa. "N"-albumi ilmestyi helmikuussa 2008. Sillä kuullaan viimeistä kertaa Petri Lindroosia, joka oli yksi Northerin vuonna 2000 perustaneista muusikoista.
Northerilla oli jo helmikuussa sen verran biisiaineistoa sävellettynä, että siitä kyetään valmistamaan kokonainen albumi. Teos ilmestyy suunnitelmien suttaantuessa halutulla tavalla jossain vaiheessa syksyä 2010. Levylle ei aiota laittaa täytebiisejä lainkaan. Teoksen nauhoitushommat starttasivat helmikuun loppuvaiheilla Astia Studioilla yhdessä tuottaja Anssi Kipon kanssa. Studiotyöskentelystä kertovaa videokuvaa ja valokuvia on tarjolla yhtyeen MySpace-profiilissa.
Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 151 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin norther. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Vihdoin, vihdoin, vihdoin!! Norther, Norther, Norther!!!
Sais mun puolesta julkasta jo ; )
Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!
Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…
Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…
Oululainen Zarthas julkaisi musiikkivideon kappaleesta "Hope, Eclipsed". Biisi löytyy bändin "So Mote It Be" –debyyttilevyltä. Video on koskettava matka pienen poikalapsen yksinäi…
Supisuomalaisen vuonna 1995 perustetun Azaghalin edellisestä julkaisusta on melkein kolme vuotta aikaa, ja nyt orkesteri on palannut kuvioihin jo yhdeksännen pitkäsoittonsa myötä.…
6.–8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittava 43. Ruisrock-festivaali julkistaa ensimmäisiä esiintyjiään. Luvassa on ruotsalaisyhtyeiden paluukeikkojen riemujuhlaa ja odotettuja Su…
Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…
Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…
Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…
Black metallia ja myös death metallin aineksia käyttävä Naglfar levytti uransa kuudennen studioalbumin julkaistavaksi 26. maaliskuuta Century Media Recordsin kautta. Yhdeksän biis…
Saksalainen heviyhtye Grave Digger ilmoittaa seuraavaa studioalbumia varten tehdyn jo kymmisen biisiä. Ne ovat nyt esituotantovaiheessa, sekä yksi biisi sävellettävänä. Oman tuota…
Italialaisen Luca Turillin johtama sinfonista metallimusiikkia tekevä Rhapsody tulee julkaisemaan kesäkuun 29. päivä "Ascending to Infinity" -albumin Nuclear Blast Recordsin auttam…
Kolmen miehen kokoinen Coprolith on porvoolainen blackened death metal -bändi, jolta julkaistiin debyyttialbumi "Cold Grief Relief" kesäkuussa 2010. Nyt yhtye tulee laittamaan esi…