Metallimusiikki.net

Nox Ultima: "From Delirium to Catharsis"

  • Julkaistiin keskiviikkona 22.05.2013.
  • Luettu 1169 kertaa
  • Bändit:

Synkkä tunneli, jonka suuaukko on hiekkainen ja kivinen. Kuvan yläosassa Nox Ultima -logo.Julkaistaan 14.6.2013

Black metallia tekemään vuonna 2009 perustettu suomalaisyhtye Nox Ultima on ajan myötä muovautunut old school -soundien käyttäjäksi, joskin siirtynyt hyödyntämään myös moderneja biisirakenteita ja Pohjolan kylmän bläkkiksen tunnelmaa. Yhtyeeltä ilmestyy kesäkuussa seuraava täyspitkä albumi, Inverse Recordsin kautta julkaistava "From Delirium to Catharsis". Se on bändin vokalisti A.H.:n sanoittama levy, jonka teema pyörii okkultismin, filosofisten aiheiden, psykologian ja yhteiskunnallisten asioiden sekä uskonnon ympärillä. Nox Ultiman edellinen levy, neljä biisiä sisältävä "Total Fucking Chaos", julkaistiin vuoden 2012 puolella.

Nox Ultima on nauhoittanut musiikkia vuodesta 2010 lähtien ja nyt nimetty "From Delirium to Catharsis" tulee olemaan sen ensimmäinen täyspitkä albumi. Aikaisemmat levyt ovat olleet ilman poikkeusta neljän biisin pituisia kiekkoja.

"From Delirium to Catharsis" -albumin kappaleet:

  1. Contagion
  2. Into the Dawn
  3. Annihilation and Ecstasy
  4. Cult of Ghouls
  5. Curse of Morality
  6. Beyond
  7. Sigil
  8. Worldburning

Nox Ultima on:

  • A.H. (laulu)
  • Christ Molester (kitara)
  • Svetovid (basso)
  • Witch-doctor (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.