Juhannuksen 24.–26.6.2010 raskaimmat rytinät kuullaan taas Kauhajoen Nummirockissa. Ensimmäiset ulkomaan vieraat saapuvat Floridasta Chris Barnesin johdolla, kun Six Feet Under täräyttää kalvot kenttään perjantai-iltana. Brasiliasta festariyleisöä viihdyttämään saapuva Sepultura tanssittaa juhlakansaa lauantaina. Nummirockissa Sepultura on nähty aikaisemminkin vuonna 1996. Kotimaisesta tähtikaartista esiintymisensä ovat ehtineet vahvistaa Sonata Arctica, Tarot, Mokoma, Finntroll, Insomnium ja Sotajumala. Molemmat listat saavat tietenkin reippaasti jatkoa kevään mittaan.
Viime vuoden lopussa Nummirock julkaisi uuden Demosetä-palvelun, jossa demobändit voivat ilmoittautua mukaan kisaamaan kolmoslavan esiintymispaikoista. Tähän mennessä bändejä on ilmoittautunut kiitettävät 200 kappaletta. Suosikkibändiä voi käydä äänestämässä osoitteessa demoseta.nummirock.fi.
Nummirockin ennakkoliput ovat myynnissä Lippupalvelun ja Tiketin myyntipisteissä. Helmikuussa lipun hinta on 80 euroa. Maaliskuulta juhannukseen ennakkolipun hinta on 85 euroa. Hintoihin sisältyvät auto- ja telttapaikka leirintäalueella. Päiväkohtaisia lippuja ei myydä ennakkoon. Lisätietoja Nummirockista löytyy festivaalin omilta nettisivuilta osoitteesta www.nummirock.fi. Laajempi Nummirock-sivusto avataan Finnish Metal Expo -tapahtuman yhteydessä kuluvan kuukauden puolen välin taituttua.
Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 76 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin finntroll, insomnium, mokoma, sepultura, six feet under, sonata arctica, sotajumal, tarot. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!
Swallow the Sun on julkaissut toinen toistaan mahtavampia levyjä. Tuntuu, että levy levyltä on pistetty paremmaksi, ja aina uudesta levystä puhuttaessa hirvittää voiko sen hetken u…
Dark metallia tekevä Soulfallen uutisoi kotisivujensa välityksellä päättäneen tarjota ilmaiseksi albuminsa nettisivuillaan. Kiekon voi ladata kokonaisuudessaan yhtyeen kotisivuilt…
Oululainen Zarthas julkaisi musiikkivideon kappaleesta "Hope, Eclipsed". Biisi löytyy bändin "So Mote It Be" –debyyttilevyltä. Video on koskettava matka pienen poikalapsen yksinäi…
Melodeathia tekevä Before the Dawn uutisoi tuovansa Nuclear Blast Recordsin avulla uuden albumin huhtikuussa. Metalliryhmä kutsuu uutta, järjestyksessä seitsemättä, albumiaan nime…
Monikansallinen metallibändi Temple of the Black Moon, jonka remmiin kuuluu Cradle Of Filthin, God Seedin, Anthraxin, Gorgorothin ja muiden entisiä sekä nykyisiä jäseniä, tulee jul…
Ystävänpäivänä 14. helmikuuta 2012 vietetään Suomen rock-klubien liiton perustamaa valtakunnallista keikkapäivää. Suomalaisen elävän musiikin kunniaksi käyntiin potkaistu juhlapäiv…
Belgian Brysselistä käsin toimiva Enthroned ilmoittaa yhteistyönsä puolalaisen Agonia Recordsin kanssa konkretisoituvan, kun yhtyeen yhdeksäs albumi julkaistaan maalis–huhtikuussa…
H&R Productions julkaisi 27.1.2012 uuden Android-alustalle suunnitellun, käyttäjilleen ilmaisen sovelluksen, jolla voi streamata yhtyeiden tuotantoa sekä ääni- että videomuodossa.…
Re-Armed lämmittelee yhdysvaltalaista Chimairaa maalis–huhtikuun vaihteessa Keski-Euroopan klubeilla. Kiertueella yhtyeet esiintyvät muun muassa Belgiassa, Hollannissa ja Saksassa.…
Turun death metal -ryhmä Torture Killer julkaisee uutta materiaalia maaliskuussa. Kalmalta löyhkäävä EP esittelee bändin uuden laulajan, vahvaäänisen Pessi Haltsosen. EP sisältää…
Saksalainen melodeathiä tekevä Suidakra julkaisi lauantaina levy-yhtiönsä AFM Recordsin avulla uuden musiikkivideon. Se on David Thelenin ohjaama "Balor" uusimmalta, maaliskuussa…
Folk metallia tekevä Korpiklaani julkaisi tulevan, järjestyksessä jo kahdeksannen, albuminsa ensimmäiseksi singleksi kappaleen "Metsälle". Yhtye käytti sitä myös Eurovision-lauluk…