Metallimiehelle järeitä maihareita.
Black/death metallia
Suomalainen dm-yhtye Omnium Gatherum (www.omniumgatherum.org) kertoo toimivansa Entombed-ryhmän tukibändinä sen Suomen suunnalla tekemien keikkojen aikana. Bändit esiintyvät syyskuussa seuraavasti:
Omnium Gatherumin tuorein albumi, “Stuck Here on Snakes Way”, kipusi hiljattain Suomen albumilistan sijalle n:o 31. Kiekko julkaistiin Candlelight Recordsin kautta huhtikuun 2. päivä. Kiekko äänitettiin Karhulassa, joka sijaitsee Kotkan suunnalla, marras-joulukuussa 2006.
Bändi äänitti levynsä karhulalaisen Southeast Studioiden suunnalla yhdessä tuottaja Teemu Aallon kanssa. Kyseinen “Stuck Here on Snakes Way“ on ensimmäinen pitkäsoitto, jolla kuullaan bändin uuden vokalisti Jukka Pelkosen musisointia. Pelkonenhan liittyi OG:n remmiin viime vuoden toukokuussa.
Yhtye perustettiin Kotkassa elokuussa 1996 kitaristi Markus Vanhalan ja laulaja Olli Lappalaisen toimesta. Jälkimmäinen heppu ei enää nykyisin kuulu bändin joukkoihin, joten Vanhala on ainoa yhtyeen perustajajäsen jäljellä.
Bändi oli alkuaikoinaan ottanut vaikutteita pohjoisesta death metallin suuntauksesta. Yhtye teki ensimmäisen vuoden ajan uusia biisejä ja koosti niistä ensimmäisen demokasettinsa, nimeltään “Forbidden Decay”. Sen musiikillinen tyyli oli melodista death metallia. Kasetti saatiin valmiiksi keväällä 1997. Sitä seurasi pari omakustanteista levyä, jotka ovat:
Metallimusiikki.net-sivuston Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Hän on julkaissut tällä sivustolla yhteensä 2569 kirjoitusta. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 176 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin entombed, omnium gatherum. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Jos kyllä, löydät yhtyeen Entombed, Omnium Gatherum musiikkia musiikkiputiikki CDON.comin digitaaliselta hyllyltä.
Kommentit näkyvät vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!