Metallimusiikki.net

Kirjaudu sisään
Luo profiili

Onslaught: "Sounds Of Violence"

  • Julkaistiin keskiviikkona 17.11.2010.
  • Luettu 493 kertaa
  • Bändit:

Tummanharmaa kansitaide, jossa viivoja eri suuntiin ja niiden yhtymäkohdassa keskellä kuvaa mustalla ylösalaisin esitetty pentagrammi. Pentagrammin yläpuolella lukee punaisella värillä Onslaught ja sen alla harmaalla "Sounds Of Violence".Julkaistaan 28.1.2011

Iso-Britannian rässiryhmä Onslaught solmi kuukauden päivät sitten julkaisusopimuksen Enorm Musicin kanssa uuden studiolevyn esille tuomista varten. Bändi uutisoi nyt levyn, yhtyeen viidennen sellaisen, nauhoitetun. Se julkaistaan AFM Records -levymerkin avulla tammikuussa 2011. Teos sai nimekseen "Sounds Of Violence". Se nauhoitettiin ja miksattiin Tanskassa Hansen Studion tiloissa tuottaja Jacob Hansenin kanssa. Uutukaisalbumi on seuraaja kolmen vuoden takaiselle "Killing Peace" -kiekolle. Uusi kiekko ilmestyy Euroopan alueella 28. tammikuuta, Japanissa paria viikkoa aikaisemmin ja Yhdysvalloissa helmikuun alkupuoliskolla. Levystä painetaan CD–, digipak-CD– ja LP-versiot.

Yhtyeen kitaristi Nige Rockett kertoo uuden albumin ensimmäiseksi singleksi valitun kappaleen "The Sound of Violence". Kyseessä on raskaaksi ja vihaiseksi, välittömäksi, luonnehdittava biisi. Rockettin mukaan tämä kappale ei sisällä hetkeäkään hölynpölyä, vaan täyttä thrash metallia. Yhtye nauhoitti uutukaiselleen omien biisiensä lisäksi coverin jonkin toisen bändin biisistä. Lainakappaleen nimeä ei ole vielä kerrottu. Biisissä kuullaan kahta vierailevaa muusikkoa.

Bändi kertoi elokuussa Jacob Hansenin värvätyn uuden levyn tuottajaksi. Tämän tiedotteen julkaisemisen aikaan metallimiehet laskivat MySpace-sivujensa jukeboksiin kuunneltavaksi karkean demoasteisen version kappaleesta "Born For War". Albumin äänityshommat käynnistyivät 16.8.2010. Jacob Hansenin mukaan tämän albumin tuottaminen on ollut hänelle yksi vuoden jännittävimmistä tuotantoprojekteista. Häneen kun teki vaikutuksen jo Onslaughtin ensimmäisiin levyihin lukeutuvat "Power From Hell" ja "The Force" Hansenin ollessa vasta teini-ikäinen.

Onslaught on:

  • Sy Keeler (laulu)
  • Andy Rosser-Davies (kitara)
  • Nige Rockett (kitara)
  • Jeff Williams (basso)
  • Steve Grice (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 162 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.

Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!

  • Trespassenger: Uneasy way out

    Pohjalainen Trespassenger julkaisi YouTubessa tämän humoristisen Danny-tyyliin toteutetun musiikkivideonsa viime tiistaina. Ainakin vuosikymmenen ajan toiminut Trespassenger kerto…

  • Nummirock 2012 — juhannuksen kattaus on…

    Nummirockin ohjelma on valmis! Sinetin kattaukselle lyövät Voice of Finlandista tuttu Mikko Herranen sekä Ghoul Patrol. Lavajuontajana nähdään tänäkin vuonna metalliväelle tuttu mo…

  • Chrome Divisionin basisti ja kitaristi v…

    Norjalainen heviyhtyee Chrome Division , joka tunnetaan parhaiten kitaristinsa Shagrathin ansiosta, uutisoi päivittävänsä kokoonpanoaan pistämällä bassokitaristinsa Burn Lunan ja k…

  • Battleship of Pain -kilpailu Wäiskissä 3…

    H&R Production uutisoi kesäkuun lopussa järjestettävästä Battleship of Pain -bändikilpailusta. Bändikilpailu järjestetään osoitteessa www.hitlantis.com, jossa siihen voi ilmoittaut…

  • Stam1na ja Viikate ilmiliekeissä Leppävi…

    Liekkirock valloittaa Pohjois-Savon 25.–26.5.2012, kun Leppävirta täyttyy Suomen kärkiartisteista. Tämä festivaali järjestetään Viihdekeskus Tulenliekissä, upeissa sisä- ja ulkotil…

  • Hammer Open Air 2012 päiväkohtaiset esii…

    Hammer Open Air Metal Festival sai valmiiksi päiväkohtaiset esiintyjälistat. Vuoden 2012 festivaali koetaan perjantaina 20. ja lauantaina 21. heinäkuuta Liedossa, osoitteessa Manni…

  • Japanilainen Coffins kiertää tällä viiko…

    Japanilainen Coffins kiertää tällä viikolla Suomessa neljän keikan voimin. Keskiviikkona Turun Klubilta alkava kiertue kulkee Turun (Klubi-Ilta), Tampereen (Klubi) sekä Oulun (Nucl…

  • Tuska 2012 -ohjelma valmistui

    Viidettätoista kertaa vietettävän Suomen suurimman metallifestivaalin, Tuska Open Air Metal Festivaalin, kesän 2012 ohjelma on nyt valmis. Viimeinen niitti arkkuun on kotimainen, ä…

  • Tankard: "A Girl Called Cerveza"

    Saksan Tankard suunnittelee juhlistavansa kolmen vuosikymmenen pituista uraansa tuomalla heinäkuun lopussa kuunneltavaksi juhla-albumin "A Girl Called Cerveza". Sen kansitaide kom…

  • The Agonist: "Prisoners"

    Naisvokalistia käyttävä kanadalaisyhtye The Agonist julkaisee kolmannen studioalbuminsa 4.6. Euroopassa ja päivää myöhemmin Pohjois-Amerikan alueella. Melodista death metallia sisä…

  • Dew-Scented: "Icarus"

    Thrash ja death metallia takova Dew-Scented paljasti maanantaina uudistuneen kokoonpanonsa ja sen voimin nauhoitetun "Icarus"-albuminsa. Se julkaistaan heinäkuun lopussa eri puoli…

  • Omen: "Hammer Damage"

    Yhdysvaltalainen heviyhtye Omen julkaisee Pure Steel Recordsin ja DSN Musicin avulla "Hammer Damage" -albumin kesäkuun loppuvaiheilla. Se on tämän vuonna 1983 perustetun bändin 11.…

Muut lukevat juuri nyt