Metallimusiikki.net

Out of the Black -bläkkisdokumentti ilmaiseksi.

Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. Bläkkisdokumentin tekijät kertovat Out of the Blackin vertaavan niin sanottua true black metallia Yhdysvalloissa sen eurooppalaiseen vastineeseen. Filmi tulee käsittelemään mustan metallin syntyä ja sitä kuinka amerikkalainen death ja thrash metalli, sekä Euroopan alueen rässimetalli siihen ovat vaikuttaneet. Elokukuvan varrella esitellään mielipiteitä sellaisilta henkilöiltä, jotka kuuluvat metalliskeneen, mutta eivät ole juuri black metal -suuntauksen edustajia. Lisätietoja filmistä löytyy sen nettisivuilta osoitteesta www.blackmetaldocumentary.com.

Out of the Blackin tuottajat uutisoivat aikovansa laittaa tuotantonsa nettiin ladattavaksi seuraavan kuukauden sisällä. Taltioinnin julkaisemisessa ja valmistamisessa on koettu monenlaisia vastoinkäymisiä, joten tuottaja Will Shacklefordin mukaan vaivattominta on viedä projekti päätökseen antaa se ilmaisesti ladattavaksi paketiksi. Julkaisun yksityiskohtia hiotaan.

Videokuvaa tullaan näkemään ainakin Simon "Pilgrim Beastarius" Rosénista, Grim Vindkallista, Dr. Thomas Bossiuksesta, Dr. Brain Kirkmeyeristä, HansFurstesta ja lähinnä äitinsä nykyisen tai menneen miesystävän, Dimmu Borgirin keulahahmon, siivellä metallimaailmassa hieman nimeään esille saaneesta Weston Cagesta. Mielipiteitä kuullaan myös Alex Websteriltä, Paul Mazurkiewicziltä ja Cannibal Corpsen George "Corpsegrinder Fisheriltä.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin , . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.