Metallimusiikki.net

Paradise Lostilta "Draconian Times MMXI" -DVD.

  • Julkaistiin keskiviikkona 03.08.2011.
  • Luettu 1475 kertaa
  • Bändit:

Punainen pohjaväri, jota vasten kukkia ja eläinten pääkalloja. Kuvan oikeassa alakulmassa lukee Paradise Lost.Julkaistaan 7.11.2011

Brittiyhtye Paradise Lost uutisoi tuovansa 7. marraskuuta esiin yhdessä Century Media Recordsin kanssa uuden DVD-julkaisun, nimeltään “Draconian Times MMXI”. Se sisältää aineistoa, jota Paradise Lost taltioi alkuvuodesta 2011 tekemillään seitsemällä keikalla eri puolilla Eurooppaa. Yhtyeen vokalisti Nick Holmes kertoo tämän musiikkiprojektin olleen hauskaa puuhaa ja yleisön antama vastaanotto ylitti kaikki odotukset. Erityisesti Lontoossa tehty keikka oli erinomainen ja sen nauhoittaminen filmille sujui hyvin. Holmesin mukaan Paradise Lostin kannalta on sangen onnekasta, kun sillä on omistautuneita faneja valmiina matkustamaan jopa eri puolille maailmaa nähdäkseen tämän yhtyeen esiintymässä. DVD onkin omistettu juuri heille. DVD-materiaalin miksasi Jens Bogren.

“Draconian Timex MMXI” sisältää Lontoon keikan, joka soitettiin 1.4. The Forumissa. Lisäksi satsiin kuuluu dokumenttielokuva viimeisimmästä kiertueesta. Sen kuvasi bändin basisti Steve Edmondson. Mukana on myös bändihaastatteluita, joissa käsitellään vuoden 1995 “Draconian Times” -albumia. Bonuksena nähdään musiikkivideot viimeisimmän “Faith Divides Us — Death Unites Us” -albumin biiseistä. DVD on laitettu ennakkotilattavaksi CM Distro Europesta. Ennakkotilaajat voivat ennen 29.8. jättää tilauksen yhteyteen enintään 30 sanan pituisen viestin, joka sisältyy tilaajan nimen mukana DVD:n kiitosviesteihin. Asiattomia viestejä ei tulla julkaisemaan.

“Draconian Times MMXI” -DVD:n kappaleet:

  1. Enchantment
  2. Hallowed Land
  3. The Last Time
  4. Forever Failure
  5. Once Solemn
  6. Shadowkings
  7. Elusive Cure
  8. Yearn For Change
  9. Shades Of God
  10. Hands Of Reason
  11. I See Your Face
  12. Jaded
  13. Faith Divides Us, Death Unites Us
  14. True Belief
  15. One Second
  16. Say Just Words
  17. Rise Of Denial
  18. As I Die

DVD-levyllä nähtävä ensisijainen sisältä, konserttitaltiointi, ohjattiin ja tuotettiin Cybertech Productionsin Paul Greenin toimesta. Opuksen miksasi ja masteroi Jens Bogren, joka tuotti yhtyeen viimeisimmän pitkäsoitonkin. Ohessa näkyvä kansitaide on Justin Kamererin luoma.

Paradise Lost on:

  • Nick Holmes (laulu)
  • Greg Mackintosh (kitara)
  • Aaron Aedy (kitara)
  • Steve Edmondson (basso)
  • Adrian Erlandsson (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.