Metallimusiikki.net

Paradise Lost: "The Anatomy Of Melancholy" -DVD.

  • Julkaistiin lauantaina 12.04.2008.
  • Luettu 2089 kertaa
  • Bändit:

Paradise Lostin "The Anatomy Of Melancholy" -DVD:n etukansi, jossa näkyy jonkinlainen kaksinaamainen ihmisolento vaaleanharmaata savua vasten. Olennolla paljas ylävartalo, mutta alaraajat ja keho rinnan alapuolelta hirviömäinen.DVD Suomeen toukokuussa

Goottimetallin esi-isäksi tituleerattu Paradise Lost on paljastanut pian ilmestyvästä live-DVD:n muotoon painetusta julkaisusta detaljeja. DVD:llä nähdään yhtyeen 12. huhtikuuta viime vuonna Lontoon Koko-klubilla Camdenissa tehdyn esiintymisen keikkataltiointi. Keikka oli loppuunmyyty. Paikalle oli saapunut bändin faneja ympäri maailmaa. Keikkapaikka oli koristeltu ylellisen barokkityylin mukaisesti, sillä Paradise Lost halusi tuolloin juhlistaa 20-vuotiasta pitkää taivaltaan. Yhtyehän on toiminut jo vuodesta 1988 lähtien. Se on vuosien varrella muodostunut edustamansa metallimusiikkityylin pioneeriksi.

“The Anatomy Of Melancholy” -nimisen DVD-kiekon julkaisu koetaan täällä Suomessa toukokuussa keskiviikkona 28. päivä. Saman päivän aikana levy ilmestyy myös Ruotsissa ja Unkarissa. Kiekko leviää muille maille seuraavan aikataulun mukaan:

  • Saksa, Itävalta, Sveitsi, Benelux-maat ja Italia: perjantaina 23. toukokuuta 2008.
  • Iso-Britannia, Ranska, Kreikka, Tanska, Norja ja muut Euroopan maat: maanantaina 26. toukokuuta 2008.

Levyllä nähdään bonusmateriaalina ikuistetun live-esiintymisen lisäksi bändihaastattelu, johon jokainen PL:n jäsen osallistui, Koko-klubin faneilta nauhoitettuja ikimuistoisia lausahduksia, puolisen tuntia kestävä road movie -dokumentti bändin Euroopan-kiertueelta (vuodelta 2007) sekä komea promovideo kappaleesta “The Enemy”. Promomusiikkivideon kuvasi venäläinen Edward 209 . Video kuvattiin Krimissä.

Bändin juhlakeikka soitettiin vuosi sitten, mutta Paradise Lost täyttää vasta tämän vuoden puolella parikymmentä vuotta. DVD julkaistaan juhlavuoden kunniaksi. “The Anatomy Of Melancholy” -julkaisusta paljastetaan virallinen traileri Internetissä lähiaikoina.

Koko-klubilla soitettu keikka alkaa kappaleella “The Enemy”, mikä kuullaan Paradise Lostin uusimmalla albumilla, joka on nimeltään “In Requiem”. Albumi julkaistiin noin kuukausi myöhemmin kuin Koko-klubin keikka tehtiin. Illan settilistaan sisältyi sellaisia biisejä, joita yhtye ei ollut aikaisemmin tai vuosikausiin soittanut sitä ennen. Harvinaisuuksiin lukeutui sellaisia värssyjä kuin “Eternal” ja “Gothic”, joista jälkimmäinen on vuodelta 1991 löytyvän “Gothic”-albumin nimikkoraita. Myös harvinainen B-puolen raita “Sweetness” soitettiin. Kappalehan kuullaan vuonna 1994 ilmestyneellä “Seals The Sense” -singlellä.

“The Anatomy Of Melancholy” -DVD:n sisältö

  • Live at the Koko (Lontoo, Iso-Britannia kesto 1 tunti 38 minuuttia):
    1. Intro
    2. The Enemy (albumilta “In Requiem”, 2007)
    3. Grey (albumilta “Paradise Lost”, 2005)
    4. Erased (albumilta “Symbol Of Life”, 2002)
    5. Red Shift (albumilta “Paradise Lost”, 2005)
    6. So Much is Lost (albumilta “Host”, 1999)
    7. Sweetness (albumilta “Seals the Sense”, 1994)
    8. Praise Lamented Shade (albumilta “In Requiem”, 2007)
    9. Pity The Sadness (albumilta “Shades Of God”, 1992)
    10. Forever Failure (albumilta “Draconian Times”, 1995)
    11. Once Solemn albumilta “Draconian Times”, 1995)
    12. As I Die (albumilta “Shades Of God”, 1992)
    13. Embers Fire (albumilta “Icon”, 1993)
    14. Mouth (albumilta “Believe In Nothing”, 2001)
    15. No Celebration (albumilta “Symbol Of Life”, 2002)
    16. Eternal (albumilta “Gothic”, 1991)
    17. True Belief (albumilta “Icon”, 1993)
    18. One Second (albumilta “One Second”, 1997)
    19. The Last Time (albumilta “Draconian Times”, 1995)
    20. Gothic (albumilta “Gothic”, 1991)
    21. Say Just Words (albumilta “One Second”, 1997)
  • Bonusmateriaali:
    • Paradise Lost -haastattelu (kesto 14:27 min)
    • Fanit Kokossa (kesto 8:48 min)
    • Lost In Europe (kiertueraportti vuodelta 2007, kesto 27:30 min)
  • Promovideot:
    1. The Enemy (kesto 3:39 min)
    2. Praise Lamented Shade (kesto 4:05 min)
    3. Over The Madness (dokumenttitraileri, kesto 1:31 min)

Live-esiintymisen kuvasi ja ohjasi Paul M Green ja miehen omistaman Dash Productionsin kuvaustiimi. Sama remmi on purkittanut videokuvaa myös Opethilta, The Damnedilta, Gary Numanilta ja muilta saman alan toimijoilta. Live-keikan äänipöydän miksaajana toimi Jens Bogren ruotsalaisessa Fascination Streetin studioilla. “The Anatomy Of Melancholy” -julkaisun kansitaiteen toteutti kreikkalainen taiteilija Seth, joka teki myös PL:n kahden edellisen albumin kansikuvat. DVD:stä ilmestyy kaksi formaattia:

  • 2 x DVD + 2 x CD
  • 2 x LP

Paradise Lost on:

  • Nick Holmes (laulu)
  • Greg Mackintosh (kitara)
  • Aaron Aedy (kitara)
  • Steve Edmondson (basso)
  • Jeff Singer (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.