"Seizure" jäi viimeiseksi
Alankomaalainen death metallia soittanut Pleurisy uutisoi, ettei se enää jaksa tehdä meteliä. Ryhmä soitti 15 vuoden ajan ja koki nyt heinäkuussa 2008 tulleen tilaisuus panna pillit pussiin ja siirtyä elämässä eteenpäin. Bändi kiittää tukijoitaan ja fanejaan yhteisistä vuosista.
Amersfoortiin sijoittuneen Pleurisyn uusimmaksi ja viimeiseksi albumiksi jää joulukuussa 2007 ilmestynyt ja enteilevästi nimetty "Seizure". Se julkaistiin Sleaszy Rider Recordsin kautta. Yhtye solmi levymerkkinsä kanssa julkaisusopimuksen edellisen vuoden heinäkuussa, jolloin myös pitkäsoiton äänitystyöt päättyivät. Yhtye järjesti tammikuussa 4. päivä julkaisujuhlan Utrechtissa, kotimaassaan. Albumin julkaisukeikka jäi Pleurisyn viimeiseksi live-esiintymiseksi.
Vuonna 2007 ilmestynyt "Seizure" sisältää 44 minuuttia metallia. Se on seuraaja maaliskuussa 2003 ilmestyneelle "Dazed & Deranged" -nimiselle opukselle, joka tuli ihmisten ilmoille Soulreaper Recordsin käsikynkässä.
Yhtye perustettiin vuonna 1996. Se julkaisi ennen albumiäänitteitä pari demokasettia ja split-CD:n "Unholy Spheres", kunnes debytoi vuonna 1999 "Experience The Sacrilege" -albumillaan. Bändi ehti keikkailla kotimaassaan yhdessä sellaisten metallibändien kanssa kuin Cannibal Corpse, Arch Enemy, God Dethroned ja Ancient Rites
Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 111 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin pleurisy. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!
Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…
Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…
Oululainen Zarthas julkaisi musiikkivideon kappaleesta "Hope, Eclipsed". Biisi löytyy bändin "So Mote It Be" –debyyttilevyltä. Video on koskettava matka pienen poikalapsen yksinäi…
Supisuomalaisen vuonna 1995 perustetun Azaghalin edellisestä julkaisusta on melkein kolme vuotta aikaa, ja nyt orkesteri on palannut kuvioihin jo yhdeksännen pitkäsoittonsa myötä.…
6.–8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittava 43. Ruisrock-festivaali julkistaa ensimmäisiä esiintyjiään. Luvassa on ruotsalaisyhtyeiden paluukeikkojen riemujuhlaa ja odotettuja Su…
Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…
Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…
Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…
Black metallia ja myös death metallin aineksia käyttävä Naglfar levytti uransa kuudennen studioalbumin julkaistavaksi 26. maaliskuuta Century Media Recordsin kautta. Yhdeksän biis…
Saksalainen heviyhtye Grave Digger ilmoittaa seuraavaa studioalbumia varten tehdyn jo kymmisen biisiä. Ne ovat nyt esituotantovaiheessa, sekä yksi biisi sävellettävänä. Oman tuota…
Italialaisen Luca Turillin johtama sinfonista metallimusiikkia tekevä Rhapsody tulee julkaisemaan kesäkuun 29. päivä "Ascending to Infinity" -albumin Nuclear Blast Recordsin auttam…
Kolmen miehen kokoinen Coprolith on porvoolainen blackened death metal -bändi, jolta julkaistiin debyyttialbumi "Cold Grief Relief" kesäkuussa 2010. Nyt yhtye tulee laittamaan esi…