Ruotsin pääkaupunkiin asumaan sijoittunut Powerdrive on vienyt päätökseen ensimmäisen albuminsa, jonka nimeksi ryhmä risti “Steel Roots”, kanssa tehdyt äänitystyöt. Albumin yhtye haluaa julkaista mahdollisimman pian, mutta tähän hetkeen mennessä Powerdriven metallimiehillä ei ole vielä levy-yhtiön tukea takanaan. Bändissä kitaraa kurittava Miguel Gayarre on kertonut, ettei yhtye tule julkaisemaan debyyttiopustaan ennen kuin levytyssopimus on solmittu. Gayarren mukaan bändi on päättänyt näin sen takia, että se haluaa varmistaa albuminsa saavan parhaan mahdollisen tuen. Powerdriven kitaramies uskoo pitkäsoitossa olevan paljon potentiaalia.
Powerdrive on muutaman kuukauden ikäinen musiikkiprojekti, joka perustettiin kahden hengen toimesta. Bändi miehet kertovat tehneensä kuukausien aikana yhteensä 15 biisiä, jotka on äänitetty ja miksattu kokonaan. Masteroimisen duo aikoo antaa ammattitasoisen audioalan asiantuntijan hoidettavaksi. Kaksipäinen Powerdrive tiedottaa viihtyeensä kellon ympäri studiossa satojen tuntien ajan “Steel Roots” -opusta. Valmistuneet 15 biisiä ovat miesten ylistusvirsien mukaan täyttä ja peräänantamatonta metallimusiikkia, joka on täynnä voimakkaita kitarariffejä, ja ällistyttäviä kitarasooloja, teknisesti taitavaa rumpalityötä ja henkeäsalpaavaa laulua. “Steel Roots” on bändin poikien mukaan sekoitus Panteraa, Metallicaa ja Alice In Chainsia.
Ruotsalaisbändin debyyttialbumin “Steel Roots” kappaleita yhteensä kuusi kappaletta löytyy sen MySpace-sivujen musiikkisoittimesta. Soittimeen sullottuja säveliä ei ole masteroitu.
Kaksikko julkaisi 25. heinäkuuta Internetissä musiikkivideon kappaleestaan “Silver Bullet”. Videoleike on katsottavissa täällä. Kappale on Powerdriven mukaan kunnianosoitus “langenneille” metallimusiikin sankareille, kuten Metallican Cliff Burtonille ja Laney Stanleylle Alice In Chainsista. Tribuuttibiisi pokkaa myös Chuck Schuldinerille (Death), Randy Rhoadsille (Ozzy) sekä Dimebag Darrellille (Pantera).
Metallimusiikki.net-sivuston Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 202 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin powerdrive. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Jos kyllä, löydät yhtyeen Powerdrive musiikkia musiikkiputiikki CDON.comin digitaaliselta hyllyltä.
Kommentit näkyvät vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!