Saksalainen melodista metallimättöä tarjova Powerworld (www.powerworld.org), joka on entisen Moon’Docin ja Freedom Callin basisti Ilker Ersin uusi musiikkiviritelmä, tulee julkaisemaan debyyttialbuminsa 28. maaliskuuta Metal Heavenin kautta. Kiekon nimeksi yhtye antoi innovatiivisesti nimen “Powerworld”. Se sisältää 12 uutta biisiä.
Idea Powerworldin perustamisesta sikisi basisti Ersin mieleen vuoden 2005 puolen välin taitteessa, jolloin hän oli ehtinyt eroamaan Freedom Call -yhtyeen remmistä. Ersin halusi keskittyä toisenlaiseen musiikkiin kuin mitä edellinen bändi toivoi.
Bändi perustettiin syyskuussa 2005, mutta ryhmän kokoonpano vakiintui vasta vuoden 2006 huhtikuussa kun Jürgen Lucas ja Barish Kepic lyöttäytyivät remmiin.
Yhtye on lyhyen olemassaolonsa aikana ehtinyt luomaan neljä biisiä sisältävän demoäänitteen, jota se levitti levy-yhtiöiden edustajille kesä-heinäkuussa 2006.
Bändin vokalisti Steffen Brunnerin ääntä joukkio hehkuttaa 1980- ja 1990-lukujen metallivokalistien raikkaaksi nostalgiaryöpytykseksi. Brunner on parikymppinen laulaja.
Metallimusiikki.net-sivuston Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 131 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin freedom call, powerworld. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Jos kyllä, löydät yhtyeen Freedom Call, Powerworld musiikkia musiikkiputiikki CDON.comin digitaaliselta hyllyltä.
Kommentit näkyvät vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!