Saksalainen power metallia soittava Primal Fear tullee julkaisemaan uusimman studioalbuminsa täällä Euroopassa 22. toukokuuta ja sitten seuraavan kuukauden alkupuoliskolla Yhdysvalloissakin levy-yhtiö Frontiers Recordsin avustuksella. Metallibändi kutsuu uusinta albumiaan nimellä "16.6. (Before the Devil Knows You’re Dead)" ja kertoo julkaisevansa levystä erikseen Japania varten spesiaalipainoksen varustettuna bonuskappaleella "No Smoke Without Fire". Bändi kävi nauhoittamassa omalaatuisesti nimetyn pitkäsoittonsa Saksan Winterbachissa sijaitsevassa House of Music -studiossa tuottaja Dennis Wardin sekä Achim Köhlerin kanssa. Tällä albumilla kuullaan ensimmäistä kertaa Primal Fearin kitaristina Magnus Karlssonia. Karlsson korvasi bändistä poistuneen Stefan Leibingin vuoden 2008 puolella.
Saksalaisten uusimmalla albumilla kuullaan biisintekijänä jälleen Henny Wolteria, sekä Karlssonia, jotka myös osallistuivat esituotantovaiheeseen Ruotsin maaperällä Karlssonin omassa Stuntguitar Studiossa. Varsinainen nauhoitusvaihe kesti neljän viikon päivät House of Musicissa. Levy masteroitiin Yhdysvaltojen New Yorkissa Ted Jensenillä Sterling Soundissa.
Saksan Esslingenistä kotoisin oleva PF aikoo toimia yhtenä pääesiintyjistä tämän vuoden ProgPower USA -festivaalissa Yhdysvalloissa. Syyskuussa järjestettävä musiikkitapahtuma sisältää Vanden Plasin esiintymisen. Primal Fear työstää tällä hetkellä reissusuunnitelmia Etelä-Amerikkaan, jonne bändi haluaa lähteä soittelemään elokuussa. Euroopan-kiertuekin alkaa hahmottumaan — Vanhan mantereen alueella kiertueen ensimmäinen päivämäärä on jo varmistettu.
"16.6. (Before the Devil Knows You’re Dead)" on seuraaja syyskuussa 2007 ilmestyneelle "New Religion" -kiekolle, joka on järjestyksessä seitsemäs täyspitkä albumi Primal Fearilta. Albumi raahautui Ruotsissa maan virallisen albumilistan sijalle n:o 67 ja Saksassa se kipusi korkeimmillaan 60. sijalle. Albumilla kuullaan vierailevina muusikkoina Gamma Rayn joukoissa toimivaa Kai Hansenia, sekä goottimetallibändi Epican naislaulaja Simone Simonsia.
Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 236 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin primal fear. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!
Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…
Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…
Oululainen Zarthas julkaisi musiikkivideon kappaleesta "Hope, Eclipsed". Biisi löytyy bändin "So Mote It Be" –debyyttilevyltä. Video on koskettava matka pienen poikalapsen yksinäi…
Supisuomalaisen vuonna 1995 perustetun Azaghalin edellisestä julkaisusta on melkein kolme vuotta aikaa, ja nyt orkesteri on palannut kuvioihin jo yhdeksännen pitkäsoittonsa myötä.…
6.–8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittava 43. Ruisrock-festivaali julkistaa ensimmäisiä esiintyjiään. Luvassa on ruotsalaisyhtyeiden paluukeikkojen riemujuhlaa ja odotettuja Su…
Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…
Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…
Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…
Black metallia ja myös death metallin aineksia käyttävä Naglfar levytti uransa kuudennen studioalbumin julkaistavaksi 26. maaliskuuta Century Media Recordsin kautta. Yhdeksän biis…
Saksalainen heviyhtye Grave Digger ilmoittaa seuraavaa studioalbumia varten tehdyn jo kymmisen biisiä. Ne ovat nyt esituotantovaiheessa, sekä yksi biisi sävellettävänä. Oman tuota…
Italialaisen Luca Turillin johtama sinfonista metallimusiikkia tekevä Rhapsody tulee julkaisemaan kesäkuun 29. päivä "Ascending to Infinity" -albumin Nuclear Blast Recordsin auttam…
Kolmen miehen kokoinen Coprolith on porvoolainen blackened death metal -bändi, jolta julkaistiin debyyttialbumi "Cold Grief Relief" kesäkuussa 2010. Nyt yhtye tulee laittamaan esi…