NKM Enterprises ja Project: Metal Nation tuovat saksalaisen Primal Fearin Suomeen lokakuussa kahden keikan ajaksi. Vain kahdesti aiemmin Suomessa käynyt Primal Fear esiintyy 8.10. Tampereella Music Bar Sputnikissa ja 9.10. Helsingissä Dante’s Highlightissa. Metallijumalat lämmittelee lauteille yhdysvaltalaiset Circle II Circle ja Marya Roxx. Ennakkoliput ovat myynnissä Tiketissä. Sputnikin keikan ennakkoliput on hinnoiteltu 15 euron ja Dante’s Highlightin 14 euron arvoisiksi.
Primal Fearin keikoilla kuultaneen bändin uusimman, toukokuussa 2009 julkaistun "16.6 (Before the Devil Knows You’re Dead)" -albumin biisejä vanhemman tuotannon ohessa. Yhtyeen uusimmalla pitkäsoitolla ei kuulla ensimmäistä kertaa yhtyeen pitkällä uralla enää perustajajäsentä, kitaristi Stefan Leibingiä. Leibing korvattiin Magnus Karlssonilla.
Primal Fearin kaksi keikkaa Suomessa ovat osa laajempaa Euroopan-kiertuetta, jonka on ajateltu käynnistyvän syyskuun 18. päivä Puolasta. Keikalla bändi reissaa ahkerasti erityisesti Saksassa, Ruotsissa ja Ranskassa.
Bändin tuorein levy on kesäkuussa Euroopassa ja Yhdysvalloissa ilmestynyt "16.6. — All Over The World". Livelevy sisältää keikkataltiointeja viime vuoden syys- ja marraskuun väliseltä ajalta. Valtaosa keikkataltioinneista koostuu Sveitsin Z7-festivaalin esiintymisestä.
Primal Fearin laulaja Ralf Scheepers tulee julkaisemaan sooloalbumin. Levyllä kuullaan vierailevana laulajana Tim "Ripper" OWensia kappaleessa "Remission of Sin". Lisäksi After Foreverin kokoonpanon Sander Gommans soittaa kitaraa kappaleessa jos toisessakin.
Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 124 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin primal fear. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!
Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…
Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…
Oululainen Zarthas julkaisi musiikkivideon kappaleesta "Hope, Eclipsed". Biisi löytyy bändin "So Mote It Be" –debyyttilevyltä. Video on koskettava matka pienen poikalapsen yksinäi…
Supisuomalaisen vuonna 1995 perustetun Azaghalin edellisestä julkaisusta on melkein kolme vuotta aikaa, ja nyt orkesteri on palannut kuvioihin jo yhdeksännen pitkäsoittonsa myötä.…
6.–8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittava 43. Ruisrock-festivaali julkistaa ensimmäisiä esiintyjiään. Luvassa on ruotsalaisyhtyeiden paluukeikkojen riemujuhlaa ja odotettuja Su…
Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…
Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…
Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…
Black metallia ja myös death metallin aineksia käyttävä Naglfar levytti uransa kuudennen studioalbumin julkaistavaksi 26. maaliskuuta Century Media Recordsin kautta. Yhdeksän biis…
Saksalainen heviyhtye Grave Digger ilmoittaa seuraavaa studioalbumia varten tehdyn jo kymmisen biisiä. Ne ovat nyt esituotantovaiheessa, sekä yksi biisi sävellettävänä. Oman tuota…
Italialaisen Luca Turillin johtama sinfonista metallimusiikkia tekevä Rhapsody tulee julkaisemaan kesäkuun 29. päivä "Ascending to Infinity" -albumin Nuclear Blast Recordsin auttam…
Kolmen miehen kokoinen Coprolith on porvoolainen blackened death metal -bändi, jolta julkaistiin debyyttialbumi "Cold Grief Relief" kesäkuussa 2010. Nyt yhtye tulee laittamaan esi…