Metallimusiikki.net

Kirjaudu sisään
Luo profiili

Punish: "Dawn Of The Martyr"

  • Julkaistiin sunnuntaina 29.07.2007.
  • Luettu 153 kertaa
  • Bändit:

Neljän miehen muodostama Punish seisoo rivissä utuista ja tummansinistä taustaa vasten. Miehillä yllään mustat nahkatakit ja mustat paidat. Heillä kaikilla pitkät tummanruskeat tai mustat hiukset.Albumi ilmestyi 27.7.

Sveitsiläinen death metal -bändi Punish on julkaissut aivan äskettäin uransa järjestyksessä toisen pitkäsoiton Quam Libet Recordsin kautta. Albumi, nimeltään "Dawn of the Martyr", sisältää kymmenen biisiä. Ne tuotettiin Alex Krullin avustuksella. Krull on tuttu mies norjalaisen Leaves’ Eyesin ja Atrocityn joukoista. Bändi kehuu kiekon sisältävän Requiem-ryhmässäkin soittavan Reto Crolan valonnopeaa rumputyöskentelyä. Punishin melodinen ja tekninen tyyli toi yhtyeelle viime vuoden puolella kiertuepaikan yhdessä Helheimin kanssa — lisäksi bändi pääsi Saksalaisen metallimusiikkiin erikoistuneen lehden näyte-CD:lle. Punishin musiikkia kuullaan myös erään pornoelokuvan soundtrackilla.

"Dawn Of The Martyr" -albumin kappaleet:

  1. Obnoxious Objector
  2. Dawn Of The Martyr
  3. Miss Anne Thrope
  4. Neo Phosphorescent Insignificance
  5. The Sociopath
  6. Freaks
  7. Guiding The Wandering Lost Souls
  8. Divinity Falls
  9. Moloch
  10. Fragrance Of Abomination

Punish on:

  • Reto Crola (rummut)
  • André Mathieu (kitara ja laulu)
  • Reto Hardmeier (basso ja laulu)
  • Ralph Huber (kitara)

Bändin ensimmäinen albumi ilmestyi maaliskuussa 2000. Tuohon aikaan Punish toimi viiden miehen voimin. Vuoden 2004 paikkeilla bändi pääsi keikkailemaan urakalla, mutta ehti julkaista myös MCD:n "Three Songs in Mental Disorder".

Punish siirtyi studioon jälleen joulukuussa 2004, jolloin se teki äänitystöitä yhdessä Alex Krullin kanssa. Bändi sai valmiiksi neljä biisiä Mastersound-Studioiden syövereissä Saksan Fellbachissa. Kiekko julkaistiin MCD:n muodossa ja sen nimeksi kastettiin "Four Songs in Morbid Lust". Kiekko ilmestyi helmikuussa 2005.

Sen jälkeen kun yhtyeen laulaja erosi viime vuoden alussa, basisti Reto Hardmeier ja kitaristi André Mathieu päättivät ottaa hoitaakseen myös verbaalisen ulosannin. Miehet pääsivät rääkymään sydämensä kyllyydestä Mastersound Studioiden tiloissa, jossa yhtye äänitti upouuden "Dawn of the Martyr" -albuminsa.

Ryhmän ensimmäinen Euroopan-kiertue vie bändin tien päälle yhdessä norjalaisen viikinkimetallia mättävän Helheimin kanssa.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 195 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.

Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!

  • Soulfallen 3.2.2012 @ Pub Katse, Jyväsky…

    Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…

  • Sadistik Forestin "Death, Doom, Radiatio…

    Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…

  • Oululainen Zarthas julkaisi "Hope, Ecpli…

    Oululainen Zarthas julkaisi musiikkivideon kappaleesta "Hope, Eclipsed". Biisi löytyy bändin "So Mote It Be" –debyyttilevyltä. Video on koskettava matka pienen poikalapsen yksinäi…

  • Azaghal: "Nemesis"

    Supisuomalaisen vuonna 1995 perustetun Azaghalin edellisestä julkaisusta on melkein kolme vuotta aikaa, ja nyt orkesteri on palannut kuvioihin jo yhdeksännen pitkäsoittonsa myötä.…

  • Ruisrockissa odotettuja ulkomaan tähtiä…

    6.–8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittava 43. Ruisrock-festivaali julkistaa ensimmäisiä esiintyjiään. Luvassa on ruotsalaisyhtyeiden paluukeikkojen riemujuhlaa ja odotettuja Su…

  • Out of the Black -bläkkisdokumentti ilma…

    Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…

  • Kreator: "Phantom Antichrist"

    Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…

  • Klassista balettia ja metallimusiikkia E…

    Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…

  • Naglfar: "Téras"

    Black metallia ja myös death metallin aineksia käyttävä Naglfar levytti uransa kuudennen studioalbumin julkaistavaksi 26. maaliskuuta Century Media Recordsin kautta. Yhdeksän biis…

  • Grave Diggeriltä albumi elokuussa

    Saksalainen heviyhtye Grave Digger ilmoittaa seuraavaa studioalbumia varten tehdyn jo kymmisen biisiä. Ne ovat nyt esituotantovaiheessa, sekä yksi biisi sävellettävänä. Oman tuota…

  • Rhapsody: "Ascending to Infinity"

    Italialaisen Luca Turillin johtama sinfonista metallimusiikkia tekevä Rhapsody tulee julkaisemaan kesäkuun 29. päivä "Ascending to Infinity" -albumin Nuclear Blast Recordsin auttam…

  • Coprolith: "Hate Infected"

    Kolmen miehen kokoinen Coprolith on porvoolainen blackened death metal -bändi, jolta julkaistiin debyyttialbumi "Cold Grief Relief" kesäkuussa 2010. Nyt yhtye tulee laittamaan esi…

Muut lukevat juuri nyt