Metallimusiikki.net

Kirjaudu sisään
Luo profiili

Purified in Blood: "Under Black Skies"

Norjalainen thrash metallia soittava Purified in Blood suunnittelee julkaisevansa keväällä 2010 uuden albumin levystä "Under Black Skies". Levyn tuotanto miksattiin Yhdysvaltojen Seattlessa Matt Baylesin toimesta. Äänitteen intron ja outron loihti norjalainen Ulver. Yhtyeen uralla järjestyksessä toinen pitkäsoitto sisältää 11 biisiä, joista yhden voi käydä kuuntelemassa jo nyt soitinyhtyeen MySpace-sivuilla sijaitsevasta musiikkiaparaatista. Studiolevy aiotaan julkaista monikansallisen Universal Musicin kautta ensimmäiseksi Norjassa jossain vaiheessa toukokuuta. Uusi "Under Black Skies" on seuraaja noin neljä vuotta sitten ilmestyneelle debyyttialbumille "Reaper of Souls". Ryhmän mukaan uusi äänite on edeltäjäänsä monipuolisempi ja raskaampi.

"Under Black Skies" -albumin kappaleet:

  1. Summoning Storms
  2. Thunderheads
  3. Death Priest
  4. Under Den Svarte Himmel
  5. Beneath the Pyre
  6. Mouth of Doom
  7. The Covenant Fall
  8. End is Now
  9. Flesh and Frost
  10. Scavengers
  11. Blood Drenched

Yhtye esiintyy ensi viikon perjantaina ja lauantaina Norjan pääkaupungissa Oslossa. Ryhmä soittaa tasaisin väliajoin keikkoja kotiseudullaan kevään ja alkukesän aikana.

Purified in Blood on:

  • Glenn Cato Rasmussen (laulu)
  • Hallgeir Skretting Enoksen (laulu)
  • Tommy Svela (kitarat)
  • Sander Loen (kitarat)
  • Stig Skog Andersen (basso)
  • Anders Mosness (rummut)

Kahdella laulajalla ja kitaristilla äänimaailmansa varustanut norjalaisyhtye hakee musiikkiinsa enemmän tai vähemmän vaikutteita ainakin Earth Crisiksen, Slayerin, Iron Maidenin, Judas Priestin ja norjalaisen black metal -yhtye Immortalin musiikista. Stavangerista kotoisin oleva bändi aloitti toimintansa alunperin vuonna 2003. Se hajosi kertaalleen vuoden 2007 puolella ja jo vuotta myöhemmin keräsi luunsa yhteen jatkaakseen uuden musiikin luomista.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 139 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.

Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!

  • Swallow the Sun: "Emerald Forest and the…

    Swallow the Sun on julkaissut toinen toistaan mahtavampia levyjä. Tuntuu, että levy levyltä on pistetty paremmaksi, ja aina uudesta levystä puhuttaessa hirvittää voiko sen hetken u…

  • Soulfallen 3.2.2012 @ Pub Katse, Jyväsky…

    Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…

  • Oululainen Zarthas julkaisi "Hope, Ecpli…

    Oululainen Zarthas julkaisi musiikkivideon kappaleesta "Hope, Eclipsed". Biisi löytyy bändin "So Mote It Be" –debyyttilevyltä. Video on koskettava matka pienen poikalapsen yksinäi…

  • Temple of the Black Moonin debyyttialbum…

    Monikansallinen metallibändi Temple of the Black Moon, jonka remmiin kuuluu Cradle Of Filthin, God Seedin, Anthraxin, Gorgorothin ja muiden entisiä sekä nykyisiä jäseniä, tulee jul…

  • Sadistik Forestin "Death, Doom, Radiatio…

    Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…

  • Suomen historian äänekkäin tiistai

    Ystävänpäivänä 14. helmikuuta 2012 vietetään Suomen rock-klubien liiton perustamaa valtakunnallista keikkapäivää. Suomalaisen elävän musiikin kunniaksi käyntiin potkaistu juhlapäiv…

  • Korpiklaani: "Kunnia"

    Folk metallia tekevä Korpiklaani julkaisi tulevan, järjestyksessä jo kahdeksannen, albuminsa ensimmäiseksi singleksi kappaleen "Metsälle". Yhtye käytti sitä myös Eurovision-lauluk…

  • H&R Productions julkaisi Androille strea…

    H&R Productions julkaisi 27.1.2012 uuden Android-alustalle suunnitellun, käyttäjilleen ilmaisen sovelluksen, jolla voi streamata yhtyeiden tuotantoa sekä ääni- että videomuodossa.…

  • Klassista balettia ja metallimusiikkia E…

    Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…

  • Out of the Black -bläkkisdokumentti ilma…

    Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…

  • Kreator: "Phantom Antichrist"

    Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…

  • Ruisrockissa odotettuja ulkomaan tähtiä…

    6.–8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittava 43. Ruisrock-festivaali julkistaa ensimmäisiä esiintyjiään. Luvassa on ruotsalaisyhtyeiden paluukeikkojen riemujuhlaa ja odotettuja Su…

Muut lukevat juuri nyt