Timo Tolkin perustamana Revolution Renaissance -yhtyeen taival alkaa kivisesti, kun Tolkki sai vasta hiljattain vahvistuksen siitä, että hän saa erota bändinsä kanssa Frontiers Recordsin leivistä. Muusikko kirjoittaa julkaisemassaan uutisessa, ettei Frontiers ollut todellakaan sopiva levy-yhtiö hänelle tai Revolution Renaissancelle — tämä tuli harvinaisen selväksi viimeisten kuukausien aikana. Tolkki luonnehtii Frontiers-kokemusta sanalla "kiinnostava". Hän etsii bändilleen tällä hetkellä uutta levymerkkiä ja paljastaa käyvänsä neuvotteluja levytyssopimuksesta useiden eri musiikkitalojen edustajien kanssa, mutta vielä hän ei ole laittanut allekirjoitustaan sopimuspapereihin kenenkään kanssa.
Timo Tolkki kertoo saaneensa bändilleen kutsun tehdä 20 päivää kestävän kiertueen Latinalaisessa Amerikassa tämän vuoden joulukuussa. Hän kertoo lisäksi kirjoittavansa nyt uusia biisejä, sillä "New Era" -albumin kappaleet ovat jo parin vuoden takaa, ja odottaa kuumeisesti pääsevänsä studioon sekä tien päälle energisten ja positiivisten bänditoveriensa kanssa.
Frontiers Recordsin kanssa päättynyt yhteistyö johtaa siihen, ettei kyseinen levymerkki tule julkaisemaan Timo Tolkin bändin debyyttialbumia "New Era". Kyseisellä levyllä kuullaan vokalistina Pasi Rantasta, joka soittaa myös Thunderstonessa, sekä saman bändin rumpali Mirka Rantasta. Albumin bassoraidat luritteli 45 Degree Womanin Pasi Heikkilä. Valtaosa laulukuvioista on Helloweenin remmistä tutun Michael Kisken ja Edguysta sekä Avantasiasta tutuksi tulleen Tobias Sammetin laulamia.
Revolution Renaissancen vakiintuneeseen kokoonpanoon kuuluu tällä hetkellä kosketinsoittaja Mike Khalilov, brasilialainen rumpali Bruno Agra ja saman maan mannuilta löytyvä laulaja Gus Monsanto. Monsanto on aikaisemmin soittanut sellaisessa metallibändissä kuin Adagio. RR etsii tällä hetkellä bändiin vakituista bassotaituria.
Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 176 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin revolution renaissance. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!
Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…
Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…
Supisuomalaisen vuonna 1995 perustetun Azaghalin edellisestä julkaisusta on melkein kolme vuotta aikaa, ja nyt orkesteri on palannut kuvioihin jo yhdeksännen pitkäsoittonsa myötä.…
6.–8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittava 43. Ruisrock-festivaali julkistaa ensimmäisiä esiintyjiään. Luvassa on ruotsalaisyhtyeiden paluukeikkojen riemujuhlaa ja odotettuja Su…
Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…
Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…
Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…
Black metallia ja myös death metallin aineksia käyttävä Naglfar levytti uransa kuudennen studioalbumin julkaistavaksi 26. maaliskuuta Century Media Recordsin kautta. Yhdeksän biis…
Saksalainen heviyhtye Grave Digger ilmoittaa seuraavaa studioalbumia varten tehdyn jo kymmisen biisiä. Ne ovat nyt esituotantovaiheessa, sekä yksi biisi sävellettävänä. Oman tuota…
Kolmen miehen kokoinen Coprolith on porvoolainen blackened death metal -bändi, jolta julkaistiin debyyttialbumi "Cold Grief Relief" kesäkuussa 2010. Nyt yhtye tulee laittamaan esi…
Italialaisen Luca Turillin johtama sinfonista metallimusiikkia tekevä Rhapsody tulee julkaisemaan kesäkuun 29. päivä "Ascending to Infinity" -albumin Nuclear Blast Recordsin auttam…
Vuonna 2011 massiivisen miehistönvaihdoksen läpikäynyt Before The Dawn julkaisee seitsemännen studioalbuminsa "Rise Of The Phoenix" Suomessa 25.4.2012. Suomen julkaisu tapahtuu ka…