Metallimusiikki.net

Rokkistarat mellastavat nyt hotellihuoneiden lisäksi netissä

Suurin osa on varmasti kuullut rokkitähtien viinanhuuruisista jatkoista hotelleissa ympäri maailmaa. Tuhotut huoneet ja seinille heitellyt telkkarit ovat aika peruskauraa 80-luvun rokkitähdille. Ylipäätään kiertue-elämästä kiertää jos jonkinlaisia huhuja, varsinkin kun kyseessä on Motörheadin, Megadethin, Guns N’ Rosesin, ja Kissin kaltaisia, todellisia suuruuksia.

Mutta mitä näillä neljällä menneen vuosikymmenten jättiläisellä on yhteistä? Kaikki neljä valloittivat aikanaan sekä maailman suurimman areenat, että hevi- ja rokkimusiikin ystävien sydämet. Laatumusiikki elää ja voi hyvin vieläkin, vaikka näiden bändien parhaat ajan ovat jääneet jo aikoja sitten taakse. Mutta musiikin lisäksi nämä bändit ovat laajentaneet katsettaan muille aloille. Jokaisella näistä neljästä yhtyeestä on nimittäin oma slottinsa, eli hedelmäpelinsä, joita uudet ja vanhat fanit hakkaavat sormet punaisena nettikasinoilla.

Musiikki ei ole siis ainoa tapaa pitää bändien perintöä elossa. Vanhat fanit pelaavat ja nauttivat samalla musiikkivideoista ja musiikista, kun taas nuoremmat sukupolvet saattavat löytää pelien ja kasinoiden kautta nämä vanhat suuruudet ja innostua niiden musiikista, vaikka ilman pelejä musiikki olisi saattanut jäädä kuulematta.

Toki nykyaikaiset jakelukanavat, YouTube ja Spotify etunenässä, pitävät huolen siitä, etteivät edes vanhat klassikot jää levyhyllyjen nurkkiin enää pölyttämään, vaan 70-, 80-, ja 90-lukujen kultaiset muistot säilyvät kirkassointisena mielessä. Nettikasinoiden vaikutusta ei kannata kuitenkaan väheksyä.

Suurin osa suomalaisista tuntee Veikkauksen ehkä sinä oikeana ja ainoana pelisivustona, vaikka se ei menestystään ehkä täysin ansaitse. Ulkomaalaiset kasinosivustot ovat silti todella suosittuja Suomessa. Muutamilla suomalaistaustaisilla, toki yleensä Maltalle rekisteröidyillä, sivuilla on lähes puoli miljoonaa rekisteröitynyttä pelaajaa. Se on lähes 10% kaikista suomalaisista, eli ei ole ihme jos nettikasinoita aletaan nähdä rahantekokoneiden lisäksi myös markkinointikanavana. Bändit käärivät palkkiot nimenkäyttöoikeuksista ja ehkä myös prosenttiosuudet voitoista, ja nettikasinot huolehtivat vielä markkinoinnistakin ilmaiseksi. Ei siis todellakaan huono diili bändeille, etenkin kun mietitään vaikka sitä, kuinka huonosti Spotifyn on uutisoitu maksavan itse musiikin tekijöille. Kasinoita löytyy helposti vaikkapa nettikasino247.com -sivustolta, jonne on listattu luotettavimmat nettikasinot.

Mutta mikä tahansa bändi ei tietenkään saa omaa peliänsä, vaan tämä kunnia on varattu vain tunnetuimmille ja legendaarisimmille bändeille. Jos pelien testaaminen kiinnostaa, kannattaa tarkkailla nettikasinoiden tarjouksia, joissa on usein ilmaiskierroksia kyseisiin peleihin. Tehdään siis lyhyt katsaus alussa mainittuihin neljään suurbändiin ja niiden nimikkopeleihin.

Motörheadin keikalta joulukuussa 2008 otettu valokuva.
Motörhead esiintyi Helsingissä joulukuussa 2008. Kuva: Jouni Kautto.

Motörhead

Motörhead-pelin julkaisua on luvattu kuluvan vuoden syyskuulle, joten odotamme innolla millaista peliä pääsemme tahkoamaan. Jos Lemmy, pelin kehittäjä ja tällä hetkellä ehkä maailman paras kasinopelifirma, ottaa mallia muista rokkibändeihin perustuvista sloteista, on tiedossa musiikin lisäksi kuva- ja videomateriaalia Motörheadin keikoilta.

Lemmy Kilmister, Motörheadin legendaarinen pääjehu, oli kova uhkapelaaja läpi elämänsä. Lemmyn elämästä kertova dokkari paljastaa hänen viettäneen todella runsaasti aikaa Sunset Strip -kadulta löytyvässä Rainbow Bar:ssa pelaamassa video-trivia-pelejä ja peliautomaatteja.

Megadeth Tuska 2010 -festivaalissa. Kuvan otti Jouni Kautto.
Megadeth Tuskassa vuonna 2010. Kuva: Jouni Kautto.

Megadeth

Leander Games on Megadeth-yhtyeen pelin taustalla. Pelistä löytyvät tietenkin bändit jäsenet, eli Dave Mustaine, Dave Ellefson, Shawn Drover, sekä Chris Broderick, joista jokainen on pelissä omana symbolinaan rullilla. Myös Vic Rattlehead, eli bändin maskotti, sekä bändin soittimet on ikuistettu peliin, eli musiikin, kuvien ja videomateriaalin lisäksi pelistä löytyy paljon tuttua Megadeth-faneille. Musiikkina on tunnetuimpia kappaleita, kuten Symphony of Destruction, Head Crusher, ja Hangar 18.

Guns N’ Roses

Net Ent, joka siis kehittää Motörhead-peliä, on Guns N’ Roses -slotin taustalla. Tammikuussa 2016 julkaistu peli nousi heti julkaisun jälkeen huimaan suosioon, koska lähes kaikki nettikasinot, jotka pelin julkaisivat, nostivat sen mukaan erikoistarjouksiinsa ja kampanjoihinsa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että suosio kampanjoissa mukana olevilla peleillä on taattu. Toinen samanmoisen nosteen kokonut peli on Jimi Hendrix, eli kitaravirtuoosin elämää kunnioittava slotti, mutta ainakin tähän mennessä muut rock -aiheiset pelit ovat jääneet hieman vähemmällä huomiolle kasinoiden markkinoinnissa.

Gunnareiden peli on kuitenkin säilyttänyt huippusuosion, mikä johtuu markkinoinnin lisäksi sen huimasta fanijoukosta, joka on ehkä ikäjakaumaltaan laajempi kuin muilla kolmella bändillä. Tunnetuimmat hitit, kuten Sweet Child O’ Mine ja niin edelleen eivät esittely kaipaa edes nuorempien sukupolvien keskuudessa, joten ei siis ihme, että suosiota ja pelaajia riittää nettikasinoilla. Pelissä soitetaan viisi eri hittiä Guns N’ Rosesin suuruuden ajoilta, eli kovin runsaasti ei valinnanvaraa valitettavasti ole. Viiden rullan pelissä on kuitenkin sen verran jännistystä, että musiikin vähyys ei ole vaikuttanut pelin menestykseen negatiivisesti.

Kiss

Kiss on jo pitkään hyödyntänyt lukuisia eri markkinointikanavia, kuten esimerksi TV-ohjelmia, erilaisten oheistuotteiden myynnissä jo pitkän aikaa. Siltä kantilta katsoen laajentuminen pelimarkkinoille ei lienee mitenkään yllättävää. Williams Interactive -pelistudion tuotos on varsin onnistunut ja Kissin suurimmat hitit pitävät pelaajat pelin kimpussa pitkään.

Viiden rullan ja 100 voittolinjan pelissä voittomahdollisuuksia on runsaasti, mikä nostaa aina slottien suosiota pelaajien keskuudessa. Kuten tapana, bändin jäsenet ovat mukana pelissä omana itsenään symbolien muodossa. Mukana on myös muita fanien tunnistamia symboleita kuten kitaraplektra ja jopa Gene Simmonsin kieli!

Oheismyynnin tärkeys

Samalla kun keikkatulot ja levymyynti laskevat, nettikasinoiden tyyppiset rahastuskeinot nousevat tärkeysjärjestyksessä aina vain korkeammalle. Vaikka kasinoilta voi löytyä myös uusia faneja, uuteen nousuun ei sitä kautta nousta, eli ne eivät ole avain onneen ja lisätienesteihin edes legendaarisille rokkitähdille.

On kuitenkin mukavaa, että meille nettikasinoilla pelaaville on vaihtoehtoja, joiden myötä voimme nauttia pelaamisesta lempimusiikkimme tahdissa ja tuttuja naamoja katsellen. Pelien lomassa aika vierähtää ja nostalgiset nuoruusmuistot heräävät henkiin. Onnekkaimmat tietenkin nappaavat myös messeviä voittoja kasinoilta aika ajoin, mutta keskimäärin myös näistä nostalgiaretkistä jää tappiolle. Se on kuitenkin sen arvoista.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin , , . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.