Metallimusiikki.net

Kirjaudu sisään
Luo profiili

Sabatonilta tulossa "Carolus Rex"

  • Julkaistiin maanantaina 02.01.2012.
  • Luettu 1459 kertaa
  • Bändit:

Sota-aiheista hevimetallia tekevä Sabaton paljasti seitsemännen studioalbuminsa nimeksi annetun "Carolus Rex". Se julkaistaneen toukokuun lopussa Nuclear Blast Recordsin kautta seuraajaksi toukokuussa 2010 ilmestyneelle "Coat of Arms" -albumille. Uuden levyn nimi saattaa viitata Ruotsin Kaarle-kuninkaaseen ja kuninkaan armeijassa käytettyihin karoliinijoukkoihin. Sabaton tulee juhlistamaan albuminsa ilmestymistä Kaliforniassa esiintymässä siellä 23.5. Kyseessä on bändin ainoa keikka Yhdysvaltojen läntisellä rannikolla ja illanvieton aikana tullaan kuulemaan ensimmäistä kertaa Sabatonin viimeisintä biisimateriaalia. Aikaisempaa tuotantoa kuunneltavissa yhtyeen MySpace-sivuilla.

Sabaton siirtyy keväällä 2012 Yhdysvaltojen-kiertueelle. Kiertueen nimi on The Swedish Empire Tour 2012. Yhtyeen bassokitaristi Pär Sundström on viime aikoina joutunut polvivamman vuoksi pysymään vaihtopenkillä_. Yhtye julkaisi alkuvuodesta 2011 uusintapainoksen vanhasta "The Art of War" -albumistaan. Debyyttialbumi kertoo Sun Tzun muinaisista sotataidon opetuksista. Yhtyeen basistin mukaan Sun Tzun kirjaa lukiessaan Sabatonilta syntyi muun muassa "Cliffs of Gallipoli" ja eräitä muita bändin vahvimpia biisejä.

Sabaton on:

  • Joakim Brodén (laulu)
  • Rikard Sundén (kitarat ja taustalaulu)
  • Oskar Montelius (kitarat ja taustalaulu)
  • Daniel Mÿhr (kosketinsoittimet ja taustalaulu)
  • Pär Sundström (basso)
  • Daniel Mullback (rummut ja taustalaulu)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Petri I. julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 103 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.


getElementsByTagName('script')[0]; s.parentNode.insertBefore(po, s);})();