Yhtye on Tukholmasta
Ruotsalainen metallibändi Satariel uutisoi, että yhtyeen kitaristi Mikael Granqvist on päättänyt juuri erota yhtyeestä. Hän teki eroamispäätöksen omasta tahdostaan, sillä mies ei koe hänellä enää olevan kylliksi inspiraatiota kitaristin hommia varten. Bändi ei ilmeisestikään jäänyt tuleen makaamaan, vaan toimi nopeasti ja hankki heti uuden korvaajan tilalle. Yhtye ei vielä ole kertonut kenestä on kyse, mutta kitaristin kerrotaan olevan tunnettu muusikko, joka on aikaisemmin soitellut muutamissa suhteellisen hyvin tunnetuissa bändeissä.
Bändi paljasti hiljattain faneilleen kauan odotetun mini-CD:n, nimeltään "Chifra". Se julkaistiin Pulverised Recordsin kautta. Kiekon bändi kertoo olevan eräänlainen päätösjakso sille konseptille, jonka bändi tarjosi "Hydra"-albumillaan. "Chifra"-kiekon miksaajana toimi Daniel Bergstrand ja Magnus Alakangas ruotsalaisen Dug-Out Studioiden tiloissa. Levyn kansitaiteesta ja bookletin taitosta vastaa Pär Johansson. Mini-CD on esimakua yhtyeen tulevalta pitkäsoitolta, joka on juuri alkanut ottaa hahmoaan. Kiekko tullaan julkaisemaan aikanaan Cold/Regain Recordsin toimesta.
Yhtye sai levytyssopimuksen vuonna 1996 Pulverised Recordsin toimesta. Tämän jälkeen seuraavan vuoden puolella yhtye astui Sunlight Studion tiloihin yhdessä Tomas Skogsbergin kanssa, sillä ryhmä aloitti debyyttialbuminsa "Lady Lust Lilith" äänittämisen. Kiekko kipusi levykauppoihin vuoden kuluttua.
Bändi vietti vuosivälin 1999-2000 tehden live-esiintymisiä kausittain. Tämä oli Satarielille muuten hiljaista aikaa. Se johti siihen, että Pär päätti etsiä yhtyeelle uuden levy-yhtiön. Saman vuoden talvella Pär ja Magnus ryhtyivät työstämään uusia biisejä — tämä johti Hammerheart Recordsin kiinnostuksen heräämiseen. Levy-yhtiö tarjosi Satariel-joukoille sopimusta, minkä miehet ottivat avosylin vastaan.
Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 209 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin satariel. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!
Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…
Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…
Oululainen Zarthas julkaisi musiikkivideon kappaleesta "Hope, Eclipsed". Biisi löytyy bändin "So Mote It Be" –debyyttilevyltä. Video on koskettava matka pienen poikalapsen yksinäi…
Supisuomalaisen vuonna 1995 perustetun Azaghalin edellisestä julkaisusta on melkein kolme vuotta aikaa, ja nyt orkesteri on palannut kuvioihin jo yhdeksännen pitkäsoittonsa myötä.…
6.–8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittava 43. Ruisrock-festivaali julkistaa ensimmäisiä esiintyjiään. Luvassa on ruotsalaisyhtyeiden paluukeikkojen riemujuhlaa ja odotettuja Su…
Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…
Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…
Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…
Black metallia ja myös death metallin aineksia käyttävä Naglfar levytti uransa kuudennen studioalbumin julkaistavaksi 26. maaliskuuta Century Media Recordsin kautta. Yhdeksän biis…
Saksalainen heviyhtye Grave Digger ilmoittaa seuraavaa studioalbumia varten tehdyn jo kymmisen biisiä. Ne ovat nyt esituotantovaiheessa, sekä yksi biisi sävellettävänä. Oman tuota…
Italialaisen Luca Turillin johtama sinfonista metallimusiikkia tekevä Rhapsody tulee julkaisemaan kesäkuun 29. päivä "Ascending to Infinity" -albumin Nuclear Blast Recordsin auttam…
Kolmen miehen kokoinen Coprolith on porvoolainen blackened death metal -bändi, jolta julkaistiin debyyttialbumi "Cold Grief Relief" kesäkuussa 2010. Nyt yhtye tulee laittamaan esi…