Metallimiehelle järeitä maihareita.
Norjalainen black metal -bändi Satyricon (www.satyricon.no) on paljastanut uusia keikkaesiintymisiä. Bändi aikoo esiintyä kotimaansa ohessa ainakin Saksassa, Itävallassa ja Tsekin tasavallassa.
Bändi julkaisi aikaisemmin Australian ja Japanin kiertueaikataulun.
Bändin tällä hetkellä tuorein musiikkivideo on kappaleesta “The Pentagram Burns“, jonka voi käydä katsomassa täällä Metallimusiikki.net:in puolella. Musiikkivideo kuvattiin tuottaja Håvard Arnstadin avustuksella Norjan Oslossa. Kuvaustyöt tehtiin viime vuoden elokuussa. Bändi kertoo nettisivuillaan julkaistussa uutisessa, että “The Pentagram Burns” -videoleike on visuaalisesti samansuuntainen tuotos kuin bändin uuden albumin kansitaide.
Satyriconin tuorein pitkäsoitto kantaa nimeä, “Now, Diabolical”. Kiekko kipusi julkaisuhetkellään Norjan albumilistan sijalle n:o 2 ja teki listasijoituksia myös Ruotsissa sekä Suomessa.
Yhtye etsii tällä hetkellä uutta verta bändiin. Satyricon kaipaa rytmikitaran soittajaa sekä basistia live-esiintymisiin.
Metallimusiikki.net-sivuston Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Hän on julkaissut tällä sivustolla yhteensä 2569 kirjoitusta. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 155 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin satyricon. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Jos kyllä, löydät yhtyeen Satyricon musiikkia musiikkiputiikki CDON.comin digitaaliselta hyllyltä.
Kommentit näkyvät vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!