Metallimusiikki.net

Shade Empiren "Omega Arcane" ulos 3.5.2013

  • Julkaistiin tiistaina 30.04.2013.
  • Luettu 1250 kertaa
  • Bändit:

"Omega Arcane" -albumin etukannessa suuri sarvekas olento, joka kyyristyneen ihmisolennon takana. Kuvan yläosassa Shade Empiren logo mustalla.Julkaistaan 3.5.2013

Kuopiossa vuonna 1999 perustettu sinfoninen äärimetalliyhtye Shade Empire julkaisee seuraajan vuoden 2008 levylleen "Zero Nexus". Järjestyksessään neljäs "Omega Arcaneksi" ristitty täyspitkä on erittäin massiivinen, 11 kappaleen ja 74 minuuttia kellottava teos ja se julkaistaan Suomessa 3.5.2013. Levyn julkaisijana ja tukijana on nyt ensimmäistä kertaa yksi Euroopan kultivoituneimmista ja pitkäikäisimmistä levy-yhtiöistä Candlelight Records.

Meillä on ollut jonkinlaisena kantavana elementtinä läpi musiikillisen historiamme se, että koitetaan aina tehdä meille uusia asioita. Levyä olemme valmistelleet oikeastaan jo kolme vuotta ja alkumetreistä lähtien mukana kuvioissa on ollut orkestraatioiden käyttö. Tällä levyllä veimme aina mukanamme olleet sinfoniset vivahteet ehkä pisimmälle mitä koskaan olemme tehneet välittämättä tippaakaan siitä, verrataanko meitä johonkin vai ei. Lopputuloksesta tunnistaa kyllä bändi sekä kaiken sen sisältämän rujon ja tiedostamattoman kaaoksen, kitaristi Juha Sirkkiä kuvailee uutta levyä.

Albumi julkaistaan Suomessa 3.5. ja muualla Euroopassa 6.5. Muualle maailmaan se leviää kesäkuussa. Kiekko on asetettu ennakkotilattavaksi Levykauppa Äxään.

"Omega Arcane" -albumin kappaleet:

  1. Ruins
  2. Dawnless Days
  3. Until No Life Breeds
  4. Ash Statues
  5. Disembodiment
  6. Malicious Winds
  7. Traveler of Unlight
  8. Devolution
  9. Slumbering Giant
  10. Nomad
  11. Omega Arcane

Kokoonpano on:

  • Juha Harju (laulu)
  • Juha Sirkkiä (kitara)
  • Olli Savolainen (kosketinsoittimet)
  • Eero Mantere (basso)
  • Rasane (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.