Bryngelsson, Ekdahl & Ehlin
Ruotsalainen bm-divisioona Siebenbürgen uutisoi aloittaneensa uuden musiikkimateriaalin työstämisen seuraavaa albumia varten. Kiekko on bändin suunnitelmien toteutuessa ilmestyvä ensi vuoden puolella. Bändin laulaja ja keulahahmo Marcus Ehlin uutisoi olevansa iloinen päästessään tiedottamaan Siebenbürgenin tuovan esiin uutta ja voimakasta mustaa metallia vuonna 2008. Hän päätti yhdessä kitaristi Mr. Bryngelssonin kanssa laittaa orkesterin jälleen pystyyn, tosin tällä kertaa hieman toisenlaisella tavalla kuin viimeksi.
Uusi Siebenbürgen esittelee uusia jäseniä. Rumpaliksi yhtye värväsi Dennis Ekdahlin ja kosketinsoittajaksi nimettiin Johnnie Gunther. Lead-kitaristi on vielä hakusessa, mutta sitä bändi kertoo metsästävänsä ahkerasti. Toista kitaraa hoitaa Richard Bryngelsson ja Marcus Ehlin laulaa ja kurittaa bassokitaraa.
Bändi takoo jatkossakin tummaa ja tunnelmallista metallimusiikkia. Yhtye toivoo näkevänsä fanejaan pian kiertueella.
Siebenbürgen hajosi viime vuoden helmikuussa, jolloin bändin jäsenet kertoivat 12 vuoden olemassaolon jälkeen energian ja inspiraation kadonneen. Bändi ei jaksanut viedä itseään eteenpäin, joten se koki, että olisi väärin faneja kohtaan toimia enää yhdessä.
Joukkojen tuorein albumi on vuoden 2005 aikana Napalm Recordsin kautta ilmestynyt "Darker Designs & Images". Se on bändin järjestyksessä viides pitkäsoitto.
Bändi perustettiin Marcus Ehlinin ja rumpali Anders Rosdahlin toimesta vuonna 1994. Pari kuukautta perustamisen jälkeen basistiksi lyöttäytyi Fredrik Brockert -niminen heppu. Sen jälkeen yhtye julkaisi "Siebenbürgen"-nimisen demokasetin vuonna 1996, jonka jälkeen kitaristiksi ryhmän remmiin liittyi Linus Ekström. Halloweenina vuonna 1996 bändi äänitti uuden demonsa, nimeltään "Ungentum Pharelis". Tällä demolla bändi sai sopimuksen Napalm Recordsilta, jonka kautta esikoisalbumi "Loreia" julkaistiin. Levy äänitettiin huhtikuussa 1997. Sitä seurasi "Grimjaur"-pitkäsoiton ilmestyminen toukokuussa 1998. Kyseinen kiekko äänitettiin tammi-helmikuussa samana vuonna.
Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 275 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin siebenbürgen. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!
Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…
Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…
Supisuomalaisen vuonna 1995 perustetun Azaghalin edellisestä julkaisusta on melkein kolme vuotta aikaa, ja nyt orkesteri on palannut kuvioihin jo yhdeksännen pitkäsoittonsa myötä.…
6.–8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittava 43. Ruisrock-festivaali julkistaa ensimmäisiä esiintyjiään. Luvassa on ruotsalaisyhtyeiden paluukeikkojen riemujuhlaa ja odotettuja Su…
Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…
Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…
Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…
Black metallia ja myös death metallin aineksia käyttävä Naglfar levytti uransa kuudennen studioalbumin julkaistavaksi 26. maaliskuuta Century Media Recordsin kautta. Yhdeksän biis…
Saksalainen heviyhtye Grave Digger ilmoittaa seuraavaa studioalbumia varten tehdyn jo kymmisen biisiä. Ne ovat nyt esituotantovaiheessa, sekä yksi biisi sävellettävänä. Oman tuota…
Kolmen miehen kokoinen Coprolith on porvoolainen blackened death metal -bändi, jolta julkaistiin debyyttialbumi "Cold Grief Relief" kesäkuussa 2010. Nyt yhtye tulee laittamaan esi…
Italialaisen Luca Turillin johtama sinfonista metallimusiikkia tekevä Rhapsody tulee julkaisemaan kesäkuun 29. päivä "Ascending to Infinity" -albumin Nuclear Blast Recordsin auttam…
Vuonna 2011 massiivisen miehistönvaihdoksen läpikäynyt Before The Dawn julkaisee seitsemännen studioalbuminsa "Rise Of The Phoenix" Suomessa 25.4.2012. Suomen julkaisu tapahtuu ka…