Siebenbürgen: "Revelation VI".

Promokuva helmikuulta 2008Tummasävyinen ryhmäpotretti Siebenbürgen-bändin viidestä miehestä ja heidän keskellä seisovasta naisesta. He ovat mustiin pukeutuneita hevareita. Tausta on pikimusta.

Ruotsalainen pitkän linjan mustaa metallia soittava Siebenbürgen (www.siebenburgen.net) kertoo saaneensa uusimman melodista bläkkiä käsittävän kiekkonsa valmiiksi. Kiekon soittolista on läjässä ja nimikin tiedossa — albumi tullaan julkaisemaan Massacre Recordsin kautta 30. toukokuuta nimellä “Revelation VI”. Yhtyeen jäsenet kävivät purkittamassa ääniraidat Varbergissa sijaitsevan Sonic Train -studion tiloissa ja osittain myös tukholmalaisen Studio 301:n luolastossa. “Revelation VI” on ensimmäinen Siebenbürgen-albumi, jossa kuullaan kitaristi Joakim Ohlssonia sekä naisvokalisti Lisa Bohwalli Simonssonia. Bändin kestojäsen Marcus Ehlin kommentoi aikoinaan, ettei heillä ollut alkuperäisten suunnitelmien mukaan aikomustakaan käyttää naislaulajan ääntä, mutta kuultuaan Lisan laulua, he tulivat toisiin ajatuksiin.

Bändi hajosi vuoden 2006 helmikuussa, koska se koki 12 vuotta kestäneen toimintakauden olleen niin rasittava, ettei bändin jäsenillä ollut yksinkertaisesti enää energiaa tai inspiraatiota Siebenbürgin pyörittämistä varten. Ryhmä koki, että olisi ollut faneja kohtaan petollista lähteä sieluttomana haahuilemaan albumista toiseen.

Ryhmän tuorein kiekko on viides studioalbumi. Se julkaistiin vuonna 2005 Napalm Recordsin tuuppaamana ihmisten ilmoille. Levyn nimi on “Darker Designs & Images”.

“Revelation VI” -albumin kappaleet:

  1. Awaken
  2. Rebirth Of The Nameless
  3. Infernaliia
  4. Revelation VI
  5. Grimheim
  6. After The Wolf (Do Dead Men Follow)
  7. S.I.N.
  8. The Oaken Throne
  9. The Soulless
  10. Enter Omega (digipack-version bonuskappale)
  11. In Sanctum
  12. Fire Leaps High
  13. At The End Of Twilight

Bändi uutisoi webbisivuillaan helmikuun lopussa aikovansa aloittaa uuden kiekon nauhoitushommat 1. maaliskuuta. Ehlin kertoi tuntuvan todella mahtavalta tehdä näitä hommia taas pitkästä aikaa. Jos fanit olisivat puolisen vuotta sitten esittäneet hänelle kysymyksen, tulisiko Siebenbürgen enää koskaan tekemään uutta albumia, hän olisi vastannut kieltävästi.

Suuri ryhmäkuva mustiin nahkavaatteisiin pukeutuneista ja mustaa taustaa vasten seisovista hevihemmoista. Heistä viisi on miehiä ja yksi voimakkaasti meikattu mustahiuksinen nainen. Bändi on nimeltään Siebenbürgen.
Kuvassa Bryngelsson, Bohwalli-Simonsson, Ekdahl, Ehlin, Gunther ja Ohlsson.

Naislaulaja Lisa Bohwalli Simonssonin liittyi orkesterin kokoonpanon ainoaksi naiseksi helmikuussa puolen välin paikeilla. Nainen on 22-vuotias Tukholmassa asuva brunette. Naisen lauluäänen bändi kertoi helmikuussa hämmästyttäneet heidät kerta kaikkiaan.

Siebenbürgen on:

  • Marcus Ehlin (laulu ja kitara)
  • R. Bryngelsson (basso)
  • D. Ekdahl_ (rummut)
  • J.Gunther (kosketinsoittimet)
  • J.Ohlsson (kitara)
  • L. Bohwalli Simonsson (laulu)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.net-sivuston Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 233 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.

Haluatko tämänlaista musiikkia?

Jos kyllä, löydät yhtyeen Siebenbürgen musiikkia musiikkiputiikki CDON.comin digitaaliselta hyllyltä.

Kommentit

Kommentit näkyvät vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!

Metallifoorumi

  • Esittele ja kerro itsestäsi...
    Jospas sitten esittäydyn: Olen 32 v. perheellinen naisimmeinen täältä itä-rajan tuntumasta. Mi…
  • Pukeutuminen?
    Muhun kans kolahtaa tuo 40/50-lukujen pin up tyyli, mutta se ei aina esiinny pukeutumisessani niin s…
  • Metalli-miittiä Helsingin seudulle !!!!
    Kyllähän sitä täältä tulisi, ellei olisi niin kallista. Helsingissä tulee käytyä vain paris…
  • Lapsen nimeksi Metallica!
    Lainaus: PinkLady666 Imapled Nazarene.. Saattaahan se tuokin päivä vielä koittaa, mutta toivotta…
  • FMF seinäjoki
    Aika synkkää! Shining ja Forgotten Tomb ovat ainakin minulle melko tuttuja yhtyeitä vaikka eivät…

Metallimusiikki.net — Sitä itseään jo vuodesta 2006

Ajankohtaista

Uusia musiikkivideoita

Syötteet

Metallimusiikki.net tukee
  • INDIEvartti — give us a break

Gootti.net