Metallimiehelle järeitä maihareita.

Sinamoren toinen albumi, "Seven Sins a Second", julkaistaan 31.10.

Bändi on HaminastaSinamore-bändin uuden 'Seven Sins a Second' –albumin kansikuva, jossa näkyy pilvien seassa suuri teräslevy, joka on kuvioitu ja muistuttaa hämärästi jonkinlaista rälläkkää.

Sinamoren (www.sinamore.com) toinen albumi, “Seven Sins A Second”, tuo esiin yhtyeen sisällä jo kauan kyteneen rankemman ja synkemmän puolen. Vauhdikkaiden riffien vastapainoksi yhtye maalaa musiikkiinsa surumielisiä melodioita, joiden rinnalla syksyn pimenevät illat kalpenevat. Levy on nauhoitettu ja miksattu Villvox-studiolla Aleksanteri Kuosan (Before the Dawn, Profane Omen) toimesta ja masteroitu legendaarisella Finnvox:lla Minerva Papin metallitakomossa.

Esimakuna tulevan levyn materiaalista Sinamore on julkaissut kotisivuillaan ilmaisen nettisinglen “Better Alone”, joka kuullaan myös Cursor Oy:n tuottaman, nuoria metallialalle kannustavan “Metalli on Hevii” TV- ja elokuvateatterikampanjan taustalla. Samaisesta kappaleesta on myös suunnitteilla kuvata musiikkivideo syksyn aikana.

“Seven Sins A Second” julkaistaan Suomessa 31.10.2007 ja muualla maailmalla (EU, USA ja Kanada) marraskuun alussa. Levyn julkaisee Napalm Records ja Suomessa jakelusta huolehtii Firebox.

“Seven Sins a Second” -albumin kappaleet:

  1. Outro
  2. Better alone
  3. Silence so loud
  4. Dressed in white
  5. Frozen mile
  6. The burning frame
  7. Everything ends
  8. Unbreakable calm
  9. Far from a dream
  10. Eyes of may

Sinamore on:

  • Mikko Heikkilä (laulu ja kitara)
  • Tommi Muhli (kitara)
  • Jarno Uski (basso)
  • Miika Hostikka (rummut)

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.net:in Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Hän on julkaissut tällä sivustolla yhteensä 2504 kirjoitusta. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 71 sanaa ja satut selaamaan juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.

Metallismiehelle suositellaan:
  • Hommaile modernisti musiikkia netistä, Aina Musakaupasta.
  • CDON tarjoaa aimo annoksen metallimusiikkia toimitettuna kotiovellekin.
  • Tilaa lukemista, kuten Inferno, Rytmi, Rumba tai Episodi Popmediasta.
  • JoyBootsin katalogista löytyy kotiovelle asti toimitettuna vähän tavanomaista tylymmät maiharit.

Kommentit

Kommentit näkyvät vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!

Metallimusiikki.net — Sitä itseään jo vuodesta 2006

Ajankohtaista

Uusia musiikkivideoita

Syötteet

Metallimusiikki.net tukee
  • INDIEvartti — give us a break

Gootti.net