Metallimusiikki.net

Sinustako uusi Amoral-laulaja?

  • Julkaistiin tiistaina 15.07.2008.
  • Luettu 2086 kertaa
  • Bändit:

Viisi Amoral-bändin jäsentä poseeraa keskellä pilvisen taivaan alla hiekassa makaavaa valkoista Volvoa. Osa miehistä nojaa autoon, yksi seisoo sen katolla. Miehillä on jokaisella yllään pääsääntöisesti mustaa vaatetusta.Amoral-kuva vuodelta 2007

Kotimainen metallibändi Amoral tiedotti vain muutamia tunteja sitten julkaisemassaan uutisessa päätyneensä sellaiseen tilanteeseen, jossa yhteistyö vokalisti Niko Kalliojärven kanssa ei voi enää jatkoa. Kalliojärvi eroaa Amoralista. Hän kertoi bändin jäsenille aikeistaan poistua miesvahvuudesta hiljattain ja tunnusti kärsivänsä motivaation puuttumisesta — muusikko kokee koittaneen hetken, jolloin on tullut aika lähteä muihin hommiin. Bändi kirjoittaa laulajansa paljastuksen yllättäneen, sillä he uskoivat Nikon nauttivan Amoralin parissa puuhailusta kuten muutkin jäsenet. Yhtyeen jäsenet yrittivät puhua Kalliojärven jäämään, tarjosivatpa hänelle vuoden pituista lomaakin, mutta miehen mieli ei muuksi muuttunut.

Bändin jäsenet housut kintuissa yllättänyt päätös erota bändistä on Amoralin mukaan järisyttävä asia, sillä Niko on bändissä tärkeä palanen ja samalla koko ryhmän keulahahmo. Amoral arveli jo hetken koko bänditoiminnan päättyvän nyt kun Amoralin ääni on päättänyt kadota. Jäsenet pitivät kriisipalaverin, jossa pääsivät yhteisymmärrykseen siitä, ettei ole kuitenkaan syytä tehdä mitään niin dramaattista kuin hajottaa koko Amoral, vaan päättivät jatkaa musisoimista yksinkertaisesti vain vokalistia vaihtamalla. Bändi on vihjannut antamassaan lausunnossa, että Niko Kalliojärven poistuminen bändistä tarjoaa sopivan sauman kääntää kelkan kohti melodisemman metallimusiikin suuntaa, sillä sitä jäsenet ovat halunneet lähteä toteuttamaan jo aikaisemmin, mutta johon he eivät Nikon vuoksi voineet ryhtyä.

Amoralin joukot toivovat Nikolle hyvää jatkoa elämässään ja muistuttavat hänen kanssaan musiikin mättämisen olleen nautinnollista. Vokalistin kanssa bändi tekee viimeisen kerran keikan Tammelassa 23. elokuuta, jolloin paikkakunnalla vietetään Thrashia Läpi Yön -festivaalia. Kyseisen keikan jälkeen bändi pitää pitkän tauon live-esiintymisten tekemisestä ja ryhtyy virittämään kappaleita neljättä studioalbumaan varten. Uutta musiikkimateriaalia on jo paljon työstettävänä. Osa kappaleista onkin jo 99% valmista kaura. Amoral ei ole vielä päättänyt levyn valmistumiselle minkäänlaista deadlinea tai aikataulua, sillä he pyrkivät hoitamaan albumin valmiiksi murehtimatta aikataulullisia tekijöitä. Uutta vokalistia joudutaan etsimään kuitenkin jo nyt.

Amoral esiintyy:

  • 26.7.2008: Qstock (Oulu)
  • 23.8.2008: Trashia Läpi Yön (Tammela)

Oulun keikalla Amoralin kanssa esiintyvät myös mm. Within Temptation, Sturm Und Drang ja Witchcraft. Tammelassa musisoivat myös ainakin Diablo, Kiuas, myGrain ja Perfect Chaos sekä Distractress.

Amoral etsii nyt uutta keulahahmoa ja laulajaa. Pestistä kiinnostuneita henkilöitä kehotetaan ottamaan yhteyttä bändiin. Miehistö etsii karismaattista ja lahjakasta laulajaa, sellaista joka pystyy ääntelemään puhdasta laulua murinan lisäksi. Tietenkin solistin on kyettävä antamaan 100%:n panos bändille ja olla halukas osallistumaan studiosessioiden lisäksi keikkailemiseen. Toimesta kiinnostuneita henkilöitä pyydetään ottamaan yhteyttä sähköpostitse bändin nettisivuilla ilmoitettuun sähköpostiosoitteeseen. Hakemuksessa olisi oltava tietoa hakijasta, valokuva ja ääninäyte (joko esimerkiksi MP3-äänitiedosto tai linkki YouTube-videoleikkeeseen). Amoral painottaa, ettei se etsi pelkästään murinalaulajaa, vaan persoonallisella äänellä varustettua henkilöä. Vokalisti pääsee pian tositoimiin, sillä muusikko tulee laulamaan neljännellä Amoral-albumilla.

Kalliojärvi kertoo eroamispäätöksen syntyneen pitkän ja huolellisen harkinan jälkeen. Hän kertoo, ettei oikeastaan mitään kummempaa eroamiseen johtavaa ole tapahtunut, vaan hänellä on yksinkertaisesti vuosien varrella valunut motivaatiomittari turhan matalalle. Eroaminen yhdestä erittäin lahjakkaasta metallibändistä ei ollut muusikon mukaan mikään helppo päätös. Hän ei kokenut fiksuksi ottaa taukoa yhtyeessä soittamisesta, sillä tuona aikana Amoralkin olisi joutunut lepäämään laakereillaan, joten kokonaan & lopullisesti eroaminen oli paras ratkaisu koko bändiä ajatellen. Kalliojärvi kertoo mieltyneensä keikoilla soittamiseen ja musiikin luomiseen, mutta hän haluaa joka tapauksessa pitää taukoa näistä hommista ja tehdä jotain muuta vaihteeksi.

Amoral on:

  • Niko Kalliojärvi (laulu)
  • Ben Varon (kitara)
  • Silver Ots (kitara)
  • Juhana Karlsson (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.