Metallimusiikki.net

Six Feet Under: "Neuro Osmosis"

  • Julkaistiin torstaina 14.03.2013.
  • Luettu 1130 kertaa
  • Bändit:

Musta tausta, jota vasten piirrettynä punaisia ihmisen luita, joiden ympärille kääritty sininen monsteri. Kuvan vasemmassa yläkulmass Six Feet Under -logo.Julkaistaan 19.3.2013

Yhdysvaltalainen Six Feet Under julkaisee virallisesti 19. maaliskuuta jo viikon päivät sitten nettiin jotakin kautta vuotaneen "Unborn"-albuminsa. Death metallin genreen sijoittuva 10. albumi Six Feet Underilta on ensimmäinen, jossa kuullaan bändin basistina Jeff Hughellia ja kitaristina Ola Englundia. Lisäksi kiekolla vierailee Torture Killerin Jari Laine, kuten myös Whitechapel-yhtyeen Ben Savage sekä Rob Arnold. Lopputuote sisältää noin 36 minuuttia musiikkia, joka on lohkottu 11 kappaleeseen. Bändin edellinen levy, "Undead", ilmestyi viime vuoden toukokuussa. Metal Blade Records julkaisi sen, kuten myös tämän 19.3. ilmestyvän pitkäsoiton.

Albumista tehdään eurooppalaisia varten erityinen boxset-painos, jonka soittolista sisältää bonuskappaleen "Illusions" ja bändijulisteen, hihamerkin, kaksi pinssiä ja tarran, sekä tilaa viimevuotiselle "Undead"-albumille. "Illusions" sisällytetään myös albumin vinyyliversion soittolistalle.

"Unborn"-albumin kappaleet:

  1. Neuro Osmosis
  2. Prophecy
  3. Zombie Blood Curse
  4. Decapitate
  5. Incision
  6. Fragment
  7. Alive To Kill You
  8. The Sinister Craving
  9. Inferno
  10. Psychosis
  11. The Curse Of Ancients

Yhtyeen uudeksi rytmikitaristiksi kiinnitettiin toukokuussa 2012 ruotsalainen Ola Englund, Scarpointissa sekä Fearedissa soittanut muusikko. Hän otti Six Feet Underissa aikaisemmin kitaristina toimineen Rob Arnoldin roolin. Kitaristin lisäksi bändin riveissä vaihtui bassokitaristi, kun Matt DeVries paikattiin kalifornialaisella Jeff Hughellilla.

Six Feet Under on:

  • Chris Barnes (laulu)
  • Steve Swanson (kitarat)
  • Ola Englund (kitarat)
  • Jeff Hughell (basso)
  • Kevin Talley (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.