Metallimusiikki.net

Soilwork kruunasi energisyydellään Myötätuulirockin päätöspäivän.

  • Julkaistiin maanantaina 20.06.2011.
  • Luettu 1233 kertaa
  • Bändit:

Soilworkin upea show päätti Myötätuulirockissa käydyn Suomen ja Ruotsin välisen metallimaaottelun. Perinteisestä sunnuntai-illasta ei ollut tietoakaan, kun yksi Ruotsin menestyneimmistä yhtyeistä riemastutti yleisöä suurella energialla Hakunilan alkavassa yössä.

Peter Tägtgrenin luotsaama Pain piti myös huolen, että yleisöllä oli hauskaa. Flirttaileva show oli mukaansatempaava ja sai aikaan yhteislaulutuokioita. Raikuvat aplodit kertoivat siitä, että myös Pain oli odotettu esiintyjä Vantaalla.

Erinomaisen vastuksen ruotsalaisille antoivat kovat kotimaiset FM2000, MyGrain, Rytmihäiriö, Kiuas ja Mokoma. Päätöspäivän alussa esiintyneet FM2000 ja Kiuas saivat Myötätuulirockin yleisön tunnelman koholle. Kiukaan karismaattisen laulajan Asim Searahin yleisön huudatukset ja laulujen juonnot saivat festivaalivieraat jatkuvaan kommunikointiin bändin kanssa. MyGrain, Rytmihäiriö ja Mokoma antoivat yleisölle erinomaisia rytmiä tiukkaan tukanheilutukseen.

Kolmen päivän aikana Myötätuulirockissa vieraili vähän alle 9 000 festivaalikävijää. Viikonlopulle osuneen huonon sään vuoksi yleisötavoitteesta hieman jäätiin. Hakunilassa saatiin rokata koko viikonloppu ilman järjestyshäiriöitä.

Myötätuulirock 2011:n esiintyjät:

  • Soilwork (Ruotsi)
  • Mustasch (Ruotsi)
  • Sparzanza (Ruotsi)
  • Protest The Hero (Kanada)
  • Finntroll
  • Bullet (Ruotsi)
  • Ensiferum
  • Metsatöll (Viro)
  • Pain (Ruotsi)
  • Turmion Kätilöt
  • Kiuas
  • Mokoma
  • Deathchain
  • MyGrain
  • Korpiklaani
  • Brymir
  • Profane Omen
  • Crimfall
  • Moonsorrow
  • Rytmihäiriö
  • Battle Beast
  • FM2000
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.