Metallimusiikki.net

Soilwork: "The Living Infinite"

  • Julkaistiin sunnuntaina 02.12.2012.
  • Luettu 1838 kertaa
  • Bändit:

Soilworkin logo kuvan yläosassa ja kuvan keskellä ympyröitä, joiden seassa symboleita ja merkkejä.Julkaistaan 1.3.2013

Melodeathia soittava Soilwork tiedottaa päättäneensä yhdeksännen studioalbuminsa julkaisupäivämäärät. Tupla-albumi ilmestyy nimellä "The Living Infinite" ensi vuoden helmi- ja maaliskuussa. Helmikuun lopussa kiekko saapuu Aasiaan Marquee Recordsin kautta ja 1. maaliskuuta Euroopan markkinoille. Muutamaa päivää myöhemmin se rantautuu myös Pohjois-Amerikkaan. Albumin kansitaide näkyy oikealla puolen. Sen toteutti tanskalaisen Mnemic-bändin Mircea Eftemie Gabrie. Yhtyeen yhdeksäs albumi ja ensimmäinen tupla-albumi on vokalisti Björn "Speed" Stridin mukaan todellinen tuplalätty, sillä kakkoslevy ei sisällä jämäbiisejä eikä soittolistoille ole sullottu turhanpäiväistä täytettä.

Ruotsalaisyhtyeen laulaja kertoi levyn tekemisen alettua, että hänelle tämä on pitkäaikaisen haaveen toteutuminen. Hän ehdotti tupla-albumin tekemistä bändin muille jäsenille viime kesän aikana festivaalikiertueen aikana. "The Living Infinite" -nimi kelpasi jokaiselle ja samoin idea kahden levyn purkittamisesta samojen kuorien väliin. Kyseessä on jossain määrin konseptialbumi ja se käsittelee muun muassa olemassaoloon liittyviä kysymyksiä.

Albumilla vierailee englantilaisen New Model Armyn vokalisti Justin Sullivan biisissä "The Windswept Mercy". Albumilla debytoi Soilworkin pitkäaikainen keikkakitaristi David Andersson.

"The Living Infinite" -CD #1:n kappaleet:

  1. Spectrum Of Eternity
  2. Memories Confined
  3. This Momentary Bliss
  4. Tongue
  5. The Living Infinite I
  6. Let The First Wave Rise
  7. Vesta
  8. Realm Of The Wasted
  9. The Windswept Mercy
  10. Whispers And Lights

"The Living Infinite" -CD #2:n kappaleet:

  1. Entering Aeons
  2. Long Live The Misanthrope
  3. Drowning With Silence
  4. Antidotes In Passing
  5. Leech
  6. The Living Infinite II
  7. Loyal Shadow
  8. Rise Above The Sentiment
  9. Parasite Blues
  10. Owls Predict, Oracles Stand Guard

Soilwork on:

  • Björn "Speed" Strid (laulu)
  • David Andersson (kitarat)
  • Sven Karlsson (kosketinsoittimet ja samplet)
  • Sylvain Coudret (kitarat)
  • Ola Flink (basso)
  • Dirk Verbeuren (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.