Heavy horror metal
Saksalainen Solemnity on paljastanut värvänneensä yhtyeen riveihin kaksi uutta kitaristia, jotka ovat:
Bändi on kirjoittanut tähän mennessä yli tusinan verran biisejä uutta albumiaan varten. Kiekko on tarkoitus käydä äänittämässä kuluvan vuoden kesän aikana.
Solemnityn rajoitettu 10”-vinyyli, joka sisältää klassisen cover-version Bathory-yhtyeen “One Rode to Asa Bay” -kappaleesta ja Lisa Bordensin kappaleesta “There will be Blood Tonight”, julkaistiin tämän vuoden tammikuussa.
Bändi äänitti "One Rode to Asa Bay" -kappaleen yhdessä Bamberg Symphony Orchestran avustuksella Ulmer Münster Cathedralissa, joka sijaitsee Saksan Ulmissa. Kyseistä paikkaa on kutsuttu maailman suurimmaksi katoliseksi kirkoksi. Bändin mukaan se oli juuri oikea paikka manata esiin muinaisia jumalia ja edesmenneen Quorthonin henkeä ja kaikkia Valhallan aasoja. Kappaleesa kuullaan alkuperäisen keskiaikaisen urun ääntä, kuorojen laulua ym. Kaikki instrumentit taltioitiin livenä Ulmerissa.
Solemnity-ryhmän kolmas albumi on "Shockwave of Steel", mikä julkaistiin vuoden 2005 puolella. Pitkäsoiton julkaisua seurasi viime vuoden huhtikuussa ilmestynyt EP-levy "Another Bloody Sabbath".
Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 146 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin solemnity. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!
Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…
Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…
Oululainen Zarthas julkaisi musiikkivideon kappaleesta "Hope, Eclipsed". Biisi löytyy bändin "So Mote It Be" –debyyttilevyltä. Video on koskettava matka pienen poikalapsen yksinäi…
Supisuomalaisen vuonna 1995 perustetun Azaghalin edellisestä julkaisusta on melkein kolme vuotta aikaa, ja nyt orkesteri on palannut kuvioihin jo yhdeksännen pitkäsoittonsa myötä.…
6.–8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittava 43. Ruisrock-festivaali julkistaa ensimmäisiä esiintyjiään. Luvassa on ruotsalaisyhtyeiden paluukeikkojen riemujuhlaa ja odotettuja Su…
Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…
Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…
Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…
Black metallia ja myös death metallin aineksia käyttävä Naglfar levytti uransa kuudennen studioalbumin julkaistavaksi 26. maaliskuuta Century Media Recordsin kautta. Yhdeksän biis…
Saksalainen heviyhtye Grave Digger ilmoittaa seuraavaa studioalbumia varten tehdyn jo kymmisen biisiä. Ne ovat nyt esituotantovaiheessa, sekä yksi biisi sävellettävänä. Oman tuota…
Italialaisen Luca Turillin johtama sinfonista metallimusiikkia tekevä Rhapsody tulee julkaisemaan kesäkuun 29. päivä "Ascending to Infinity" -albumin Nuclear Blast Recordsin auttam…
Kolmen miehen kokoinen Coprolith on porvoolainen blackened death metal -bändi, jolta julkaistiin debyyttialbumi "Cold Grief Relief" kesäkuussa 2010. Nyt yhtye tulee laittamaan esi…