Sonata Arctica (www.sonataarctica.info), Kemin lahja Suomelle, maailmalle ja metallimusiikille, jatkaa kiistämätöntä voittokulkuaan melodisen metallin terävimmässä kärjessä. Kun muu maailma on otettu haltuun, palaa yhtye kotikonnuilleen laajentamaan reviiriään entisestään. Koko maan kattavalla, ennennäkemättömiä erikoistehosteita ja mahtavuutta sisältävällä hallikiertueella Kemin ylpeys esiintyy myös Helsingin Kaapelitehtaalla 29.12. ja uuttavuotta vaihdetaan Mikkelin Jäähallissa.
Vuonna 1996 perustettu Sonata Arctica julkaisi viimeisimmän “Unia”albuminsa viime keväänä ja levyltä lohkaistu “Paid In Full” sinkku debytoi ykkösenä Suomen virallisella singlelistalla, pysytellen lopulta kärkikymmenikössä kymmenen viikkoa.
Lämmittelijänä kiertueella toimii Euroviisuissakin säväyttänyt, pitkänlinjan helsinkiläinen hard rock -pumppu Thunderstone.
Helsingin ja Mikkelin keikkojen yhteistyökumppaneina ovat Tuska Open Air Metal Festival, King Foo Entertainment ja Inferno Magazine.
Keikoille ei ole ikärajaa. Anniskelualueita täysi-ikäisille. Ennakkoliput Tiketistä tai Lippupalvelusta. Ennakkomyynti alkaa keskiviikkona 5. syyskuuta. Tiketistä nyt saatavilla myös kännykkälippuja.
Metallimusiikki.net-sivuston Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 134 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin sonata arctica, thunderstone. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Jos kyllä, löydät yhtyeen Sonata Arctica, Thunderstone musiikkia musiikkiputiikki CDON.comin digitaaliselta hyllyltä.
Kommentit näkyvät vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!