Metallimusiikki.net

Kirjaudu sisään
Luo profiili

Sotajumala Lutakko Liekeissä 2009 -festivaaleilla!

  • Julkaistiin tiistaina 25.08.2009.
  • Luettu 3253 kertaa
  • Bändit:

Kuvassa vasemmalla laidalla kaljupäinen mies nostaa käsiään ilmaan. Taustalla hohtaa lauma punaisia spottivaloja.Kuva: Roni Laukkarinen

Lutakko Liekeissä 2009 -festarin yhteydessä tehtyyn haastatteluun pääsi Sotajumalan solisti Mynni Luukkainen ja basistina toimiva Tomi Otsala. Jyväskylässä järjestetyssä musiikkitapahtumassa haastateltiin myös Torture Killerin kitaristia.

Kuten aikaisemmin uutisoitiin, tämän vuoden Lutakko Liekeissä keräsi ennätysmäärän yleisöä tiloihinsa. Tapahtumaa vietettiin viime viikon lauantaina Jyväskylän Tanssisali Lutakon sisätiloissa ja ulkopuolella. Esiintymisiä tarjottiin kahdella lavalla.

Valottakaapa ensin vähän historiaa. Mistä kaikki lähti?

Tomi: Olisko ollut 1998–1999, jolloin toisen kitaristimme Kostin kanssa mietittiin vaan, että jotain voisi alkaa tekemään. Tällainen bändi siitä syntyi. Ei siinä oikein sen ihmeellisempää ollut.

Mynni: Tekemisen puute synnytti Sotajumalan.

Ei ole välttämättä ihan arkipäivää kuulla death metal -murinaa suomeksi. Mistä tuli idea laulaa suomeksi?

Mynni: Minähän oon uusi mies, eli Otsala kertoo enemmän, mutta minusta ainakin tässä tapauksessa on loogisinta vetää suomeksi, ja jos se minusta on kiinni niin tullaan jatkamaankin suomeksi. Mitä nyt seuraavaa levyä ollaan työstetty niin kaikki on edelleen suomeksi.

Tomi: Siinä vaiheessa, kun yritettiin hahmottaa minkälaista musiikkia tehdään, niin yhdet sanat ilmestyi suomeksi, eikä siinä oikein sen kummoisempaa ollut. Toisaalta tosiaan kun nimi oli suomeksi, oli loogisinta, että laulutkin lauletaan suomeksi.

Eli nimi tuli ensin? Mistä nimi tuli?

Tomi: Juu, nimi tuli ihan ensimmäisenä. Saunan lauteillahan se taisi pienessä hutikassa syntyä.

“Teloitus” on vielä toistaiseksi Sotajumalan uusin julkaisu. Milloin voidaan odottaa uudempaa albumia kuunneltavaksi?

Mynni: Uuden albumin kappaleista on työstetty noin puolet valmiiksi, eli työtä on vielä jäljellä. Yritetään päästä tuossa loppuvuodesta studioon. Hyvällä tuurilla levy saadaan julkaistua ensi vuonna keväällä tai aikaisin kesällä. Pääsee rykäsemään uutta paskaa pihalle.

Miten uusi levy tulee eroamaan edellisestä levystä, vai mennäänkö samaan jatkumoon?

Tomi: Jos kysyt viideltä äijältä niin kaikki antaa erilaisen vastauksen, mutta minä voisin antaa sellaisen vastauksen, että se jatkaa jollain lailla Teloituksen linjaa. Aina uudet tuulet kuitenkin näkyy jollain tapaa. Vähän samaan tapaan kuin mitä eroa on Teloituksella ja vuoden 2004 Death Metal Finlandilla. Jonkinnäköinen jatkumo siinä on joka tapauksessa.

Mynni: Minun mielestä ainakin kun laittaa soimaan, pystyy tunnistamaan, että tämä on Sotajumalaa. Toivon mukaan ainakin. Että ei ole niin isoa hyppäystä ainakaan tulossa. Eli tässä vaiheessa voi sanoa että se on huomattavasti parempi kuin edellinen levy.

Millaisia Sotajumalan studiovedot ovat olleet? Nyt uuden levyn kanssa, millaisia ne tulevat olemaan?

Mynni: Minä olen ollut studiohommissa ainoastaan Teloituksen aikaan. Olin siellä muutaman päivän, nekin hieman päihtyneenä. Hommat purkkiin ja menoksi. Äijät on tehnyt sellaisen pohjatyön, että ei mun tarvitse siihen pahemmin puuttua.

Tomi: Teloituksen aikaan oli nelisen viikkoa studiota. Kaksi viikkoa me siitä käytettiin. Meillä on ollut aina periaatteena, että kun sinne mennään, niin tehdään 12 tuntia töitä putkeen, että se on jossain vaiheessa ohikin sitten. Mynniä lukuunottamatta se ei ole niin viihdepitoista.

Mynni: Tomi, sie annat minusta ihan rapajuopon kuvan nyt. Vaikka hutikassa ehkä olinkin, hoidin hommani…

Tuleeko sanoitukset tuulesta temmattuna, vai oletteko saaneet niihin jostain vaikutteita?

Mynni: Mitä nyt ehkä on aikaisemmissakin haastatteluissa kerrottu, että ei noita sotasanoituksia viitsi jollekin papalle edes näyttää, koska sillä on omakohtaisia kokemuksia. Meidän sanoitukset on pelkästään fiktiota. Varsinkin uuden levyn tiimoilta teemana ei ole niinkään sota, vaan enemmänkin yleisesti ottaen kuolema. Sodasta nyt ollaan tehty kaksi albumia. Oli Teloituksellakin muutakin vivahdetta, eli sekään ei ollut pelkästään sitä pommien pudotusta.

Vaikka bändin nimi on Sotajumala niin jos pelkän nimen perusteella lähtisi tekemään sanoituksia niin se pistää niin kapeeseen kuiluun, että sieltä ei välttämättä pääse kiipeämään pois. Tosiaan kyseessä on joukko fiktiivisiä tarinoita, jotka ei pohjaudu mihinkään oikeaan taisteluun tai sotaan. Joitakin yksittäisiä asioita voisi olla mahdollista tapahtua tietenkin oikeassakin sodassa.

Tomi: En muuten tiedä onko uudella levyllä yhtäkään sotaan liittyvää kappaletta. Vähän karsastan koko sotateemaa, kun usein Sotajumala yhdistetään suoraan siihen, vaikka ei se ihan niinkään ole. Henkilökohtaisesti minulla ei ainakaan riitä mielenkiinto jatkuvan sotalyriikan kirjoittamiseen.

Miten itse genrettäisitte musiikkinne?

Mynni: Minusta se on vain jotain vitun hifistelyä pistää musiikki johonkin lisägenren alle, “brutal”, “technical”, jne. Itse miellän Sotajumalan ainakin death metalliksi. Eli perus death metal.

Onko teillä ollut vielä sellaista paikkaa, jossa ette ole esiintyneet, mutta haluaisitte esiintyä?

Mynni: Ulkomailla. No Virossa on votkaturistit käynyt ja nuohan kävi jossain, mutta meikä ei ollut siellä vielä mukana. Hornan kanssa olen kiertänyt ulkomaita, ja “nähnyt ne”, mutta Sotiksenkin kanssa olisi ihan siistiä päästä.

Tomi: Ulkomaat houkuttelee, sillä Suomessa on jo aika monta keikkaa vedetty. Ulkomaan keikat ei ole mitään maailman yksinkertaisimpia asioita.

Onko Sotajumalalla tiettyjä tavoitteita vuoteen X mennessä?

Tomi: Eletään kuitenkin tämän vuoden loppuun, jotta saadaan levy nauhoitettua ja ensi kesänä se pihalle. Kyllähän me vedetään niin monta keikkaa kun pystytään vetämään.

Mynni: Kyllähän se maailmanvalloitus aina houkuttelee, mutta en tiedä milloin se sattuu tapahtumaan. Mutta minulla olisi se tavoite, että päästäisiin ulkomaille soittelemaan hyvien äijien lämppärinä. Se olisi helvetin hyvä homma.

Teillä on Torture Killerin kanssa ollut jonkinmoista yhteistyötä. Kysyin tästä samasta asiasta Torture Killerin kitaristi Jari Laineelta, mutta kertokaahan oma näkemyksenne siihen mistä lähti idea split-julkaisuun? Mikä on yhteistyönne tarina?

Mynni: Laine on miesten mies! Ainakin itse olen splittiin täysin tyytyväinen. Se oli meikäläisen ensimmäisiä nauhoituksia Sotajumalan kanssa. Siihen asti olin sessiojäsen.

Tomi: Ollaan kuitenkin tunnettu Laineen kanssa pitkä tovi. Ehdotin ensin Woodcut Recordsille, että kiinnostaisiko tällainen juttu pistää pihalle. Sitten ehdotin Laineelle, että tehdäänkö tällainen julkaisu jossa on pari biisiä kummaltakin. Meni ihan kaverimeiningillä, kun piirit on täällä Suomessa aika pienet. Kaikki tuntee kaikki. Kummatkin kävi nauhoittamassa pari biisiä ja lopputulos on helvetin hyvä.

Mitä kaikkea niin sanotusti virallista Sotajumalan merchandisesta löytyy?

Mynni: Levyjen lisäksi meillähän on tyttöpaitaa, Death Metal Finlandia, jossa on logoa edessä ja selässä, hupparia samalla mallilla, normaali miesten paitaa siitä, punaista Teloitus-paitaa, jossa on sarjakuvapläjäys selässä. Tuli myös uusia paitoja. Edessä parit rynkyt ja Sotajumala lukee selässä ja alla Kuolinjulistuksesta pieni värssy. Tuli pinkkiä tyttöpaitaa herkemmille naisihmisille. Paitoja löytyy monenlaista.

Tomi: Jos ei täältä löydy niin Levykauppa X myy meidän kamoja. Nopealla toimituksella.

Esiintyykö tänään sellaisia bändejä, joita itse olette menossa katsomaan?

Mynni: Torture Killer, Rotten Sound, Misery Index, ja Rattus.

Sotajumala Lutakko Liekeissä -tapahtumassa 22.8.2009:

Sotajumala on:

  • Mynni Luukkainen (laulu)
  • Kosti Orbinski (kitara)
  • Pete Lapio (kitara)
  • Tomi Otsala (basso ja taustalaulu)
  • Timo Häkkinen (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Roni Laukkarinen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 1057 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.


getElementsByTagName('script')[0]; s.parentNode.insertBefore(po, s);})();