Metallimusiikki.net

Kirjaudu sisään
Luo profiili

Soulfallen jakaa "The Promise of Hell" -albumiaan ilmaiseksi

  • Julkaistiin maanantaina 23.01.2012.
  • Luettu 147 kertaa
  • Bändit:

Musta tausta, jonka päällä valkoisia ihmisiä muistuttavia hahmoja verenpunaisen taivaan alla.Julkaistiin 18.1.2012

Dark metallia tekevä Soulfallen uutisoi kotisivujensa välityksellä päättäneen tarjota ilmaiseksi albuminsa nettisivuillaan. Kiekon voi ladata kokonaisuudessaan yhtyeen kotisivuilta, koska musiikin tekijöille ei juurikaan päädy roposia musiikin myymisestä. Julkaisemassaan tiedotteessa yhtye kertoo vuosien aikana ja kahden levyn tekemisen varrella saatujen kokemusten osoittavan, kuinka monet nettimusiikkikaupat ja striimauspalvelut lopulta tilittävät musiikin tekijöille vain pienen osan biisien myyntisummasta. Siitä syystä johtuen Soulfallenin "The Promise of Hell" -kiekko annetaan yleisölle ilmaiseksi. Fanit voivat halutessaan tehdä rahalahjoituksen suoraan bändille käyttämällä PayPalia.

"The Promise of Hell" -albumin ladanneet fanit voivat tehdä halutessaan rahalahjoituksen suoraan bändille. Jokainen vähintään kaksi euroa lahjoittanut henkilö tulee halutessaan saamaan nimensä neljännen Soulfallen-albumin kansilehtiseen. Aikaisemmin tammikuussa yhtye julkaisi netissä musiikkivideon "Scars Aligned" uutukaiskiekoltaan. Ennen joulua ilmestyi singlebiisi "Dead and Dying". Soulfallenin järjestyksessä kolmas pitkäsoitto ilmestyi 18. tammikuuta bändin oman Grave New Musicin kautta. Jakelusta vastaa Inverse Records ja Suomen Supersounds sekä lukuisat muut tahot eri puolilla maailmaa.

Soulfallen on:

  • Kai Leikola (laulu)
  • Aapeli Kivimäki (kitara)
  • Antti Simonen (kosketinsoittimet)
  • Jarno Laitinen (basso)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 96 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.

Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!

  • Tonmi Lillman on poissa

    Rumpali Tonmi Lillman kuoli tiistaina 14. helmikuuta. H&R Productionsin julkaiseman historiikin mukaan Lillman, joka syntyi 3.6.1973, oli yksi Suomen johtavia muusikkoja ja vaikka…

  • Azaghal: "Nemesis"

    Supisuomalaisen vuonna 1995 perustetun Azaghalin edellisestä julkaisusta on melkein kolme vuotta aikaa, ja nyt orkesteri on palannut kuvioihin jo yhdeksännen pitkäsoittonsa myötä.…

  • Tuntemattoman bändin menestys hämmentää…

    Äskettäin parhaan kansainvälisen bändin pystin brittiläisen radiokanavan Total Biker FM:n New Music Awards 2011:ssa pokannut kotimainen Wankers of the Zoo Crew hämmentää metallikan…

  • All Against julkaisee "Blindness"-EP:n

    Oulun All Against julkaisi netissä ensimmäisen osan videopäiväkirjastaan, jossa se esittelee myöhemmin julkaistavan "Blindness"-EP:n valmistamista. Lyhyt dokumenttielokuva studiose…

  • Finnish Metal Awards -voittajat valittu

    Jokavuotiseen Helsinki Metal Meeting –messuun kuuluvaa Finnish Metal Expoa viettiin perjantaina ja lauantaina Puristamon sekä Merikaapelihallin tiloissa. Messussa nähtiin esiintymä…

  • Payloadin basisti vaihtui, bändi studioo…

    Helsinkiläinen Payload uutisoi aikaisemmin tällä viikolla vanhan basistinsa Iikka Luhtamäen palanneen kokoonpanoon. Hän korvaa bändistä vain hieman aikaisemmin henkilökohtaisista…

  • Sabaton: "Carolus Rex"

    Ruotsin Sabaton laittoi eilen keskiviikkona julki tietoja tulevasta "Carolus Rex" -albumistaan. Ruotsin valtakuntaa käsittelevä studioalbumi on ensimmäistä kertaa bändin uralla lu…

  • Nummirock 2012 — luonnollinen metallijuh…

    Järjestyksessään 26. Nummirock-festivaali juhlitaan perinteisesti yöttömän yön huumassa juhannuksena 21.–23.6.2012 Kauhajoen Nummijärvellä. Poissa asfalttiviidakoista ja kaupungeis…

  • Domination Black: Evilizer

    Kotkalainen heavy metal -yhtye Domination Black julkaisee odotetun kolmannen pitkäsoittonsa, levyn "Dimension: Death", keskiviikkona 22. päivä helmikuuta. Yhtye on juuri julkaissu…

  • Sinking Charlie: "Shelter"

    Kotimainen metalcorea soittava Sinking Charlie perustettiin edellisen vuoden kesäkuussa sen jälkeen kun aikaisempi bändiviritelmä oli hajonnut musiikillisten erimielisyyksien vuoks…

  • Antagonist Zero: "Nighttime Harmony"

    Antagonist Zero on porvoolainen metallibändi, joka on perustettu vuonna 2010. Nuoresta iästään huolimatta yhtye koostuu kokeneista muusikoista. Jäsenten muita bändejä ovat muun mua…

  • Lordi: "Scarchives Vol. 1"

    Lordi tulee juhlistamaan debyyttialbuminsa ilmestymistä tasan kymmenen vuotta sitten, ja bändin 20-vuotista uraa, tuomalla faniensa kuunneltavaksi CD-DVD:n "Scarchives Vol. 1". Ko…

Muut lukevat juuri nyt