Julkaistaan 3.5.2010
Suomalainen Soulgrind on nyt lopultakin varmistanut uuden studioalbuminsa julkaisupäivämäärän. Jo loka-marraskuussa ja sitten huhtikuussa julkaistavaksi suunniteltu "The Tuoni Pathway" ilmestyy englantilaisen Femme Metal Recordsin kautta 3. toukokuuta 2010. Yhtyeen yhdeksäs pitkäsoitto sisältää vierailevan Roope Latvalan musisointia. Latvala on vakituinen jäsen Children Of Bodomissa, jossa hän soittaa kitaraa. Helsinkiläinen Soulgrind laittoi tammikuun lopussa omille MySpace-sivuille parikin kappaletta kuunneltavaksi tulevalta studiosoitoltaan. Uutta albumia yhtye esittelee myös kotisivuillaan, jonne on laitettu katseltavaksi kuuden minuutin mittainen videotraileri albumin luomisprosessista.
Vuonna 1992 perustetun metallibändin perustanut kitaristi Lord Heikkinen kommentoi kokevansa "The Tuoni Pathway" -albumin olevan yhtyeen paras albumi. Helvetillinen tekele sisältää yhdeksän kaunista, raskasta ja synkkää biisiä. Levyn soittolistalla kuultavasta viisusta "The Call Of The Dancing Waters" on hiljattain kuvattu musiikkivideo, joka aiotaan saattaa yleisön verkkokalvoille lähiaikoina.
Albumin julkaisevan Femme Metal Recordsin kanssa suomalaisyhtye on aikasemminkin tehnyt yhteistyötä. Soulgrind julkaisi kesäkuussa 2009 levy-yhtiön koostamalla "Demonic and Divine" -kokoelmalla musiikkia kappaleen "Farewell to Misery" muodossa. Kokoelma luotiin syöpätutkimuksen tukemiseksi. Levyn jakelijana Iso-Britanniassa toimi Code 7 ja Plastic Head ja muualla Euroopassa DR. Music Distribution.
Soulgrind on melodista dark metallia soittava yhtey. Se on urallaan kiertänyt Saksaa, Alankomaita, Belgiaa, Ranskaa ja Suomeakin. Kokemusta live-esiintymisistä ryhmälle on kertynyt ainakin 200 esiintymisen verran.
Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 147 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin soulgrind. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!
Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…
Monikansallinen metallibändi Temple of the Black Moon, jonka remmiin kuuluu Cradle Of Filthin, God Seedin, Anthraxin, Gorgorothin ja muiden entisiä sekä nykyisiä jäseniä, tulee jul…
Oululainen Zarthas julkaisi musiikkivideon kappaleesta "Hope, Eclipsed". Biisi löytyy bändin "So Mote It Be" –debyyttilevyltä. Video on koskettava matka pienen poikalapsen yksinäi…
Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…
Supisuomalaisen vuonna 1995 perustetun Azaghalin edellisestä julkaisusta on melkein kolme vuotta aikaa, ja nyt orkesteri on palannut kuvioihin jo yhdeksännen pitkäsoittonsa myötä.…
H&R Productions julkaisi 27.1.2012 uuden Android-alustalle suunnitellun, käyttäjilleen ilmaisen sovelluksen, jolla voi streamata yhtyeiden tuotantoa sekä ääni- että videomuodossa.…
6.–8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittava 43. Ruisrock-festivaali julkistaa ensimmäisiä esiintyjiään. Luvassa on ruotsalaisyhtyeiden paluukeikkojen riemujuhlaa ja odotettuja Su…
Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…
Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…
Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…
Black metallia ja myös death metallin aineksia käyttävä Naglfar levytti uransa kuudennen studioalbumin julkaistavaksi 26. maaliskuuta Century Media Recordsin kautta. Yhdeksän biis…
Saksalainen heviyhtye Grave Digger ilmoittaa seuraavaa studioalbumia varten tehdyn jo kymmisen biisiä. Ne ovat nyt esituotantovaiheessa, sekä yksi biisi sävellettävänä. Oman tuota…