Metallimusiikki.net

Stam1na ja Hatebreed täydentävät Saunan sunnuntaita

Sauna Open Airin sunnuntai 9.6. täydentyy kun lauteille nousevat kotimainen Stam1na sekä amerikkalainen Hatebreed. Aikaisemmin Saunan sunnuntaille on jo kiinnitetty tanskalainen Volbeat ja Sabaton Ruotsista. Lauantaina 8.6. lavalle nousee Mikkelistä lähtöisin oleva Bloodred Hourglass, entiseltä nimeltään BRHG, jonka esikoislevy "Lifebound" julkaistiin elokuussa 2012.

Stam1na nousee Saunan lauteille kolmen vuoden tauon jälkeen. Vuosi 2013 alkoi Stam1nalle juhlavissa tunnelmissa, sillä bändi voitti YleX:n järjestämän Vuoden paras kotimainen albumi -äänestyksen albumillaan "Nocebo", joka on myös ehdolla Emma-gaalassa vuoden 2012 metallialbumiksi. Solisti Hyrde kommentoi voittoa seuraavasti: Ulkona sataa räntää, mutta onneksi pian tulee kesä ja fanimme ovat kertakaikkisen parhaita! Äänestän Stam1na-fanit Suomen parhaiksi faneiksi! Saunassa myös Stam1nan alaikäisillä faneilla on pitkästä aikaa mahdollisuus nähdä bändi livenä Tampereella.

USAn itärannikolta ponnistavalla Hatebreedillä on takanaan jo 20 vuotta metalcore-tykitystä. Bändin historia sisältää niin Grammy ehdokkuuden vuodelta 2004 kuin lukuisia festivaaliesiintymisiä mm. Ozzfest-, Download- ja Wacken Open Air -festivaaleilla. Sauna Open Airissa Hatebreed nousee lauteille sunnuntaina 9.6. Tuoretta materiaalia on bändiltä odotettavissa sillä Hatebreed julkaisee uuden albumin "Divinity of Purpose" 25. tammikuuta. Levyltä lohkaistu "Put it to the Torch" -sinkku antaa viitteitä raivokkaan tulisesta Hatebreed uutukaisesta! Viime kesänä Hatebreed villitsi yleisön Tuska Open Air festivaalilla Helsingissä, nyt on Tampereen vuoro. Lisätietoja festivaalista löytyy sen nettisivuilta osoitteesta www.sauna-open-air.fi.

Tampereella lauantaina 8. ja sunnuntaina 9. kesäkuuta vietettävä Sauna Open Air pystytetään Ratina Festival Parkin alueelle. Ennakkolippuja myydään Lippupalvelun sekä Tampereen Swamp Musicin ja Epe’s Music Storen kautta seuraavaan malliin:

  • 2 päivän festivaalilippu toimituskuluineen alkaen 102,50 €
  • Päivälippu 8.6. lauantaille toimituskuluineen alkaen 55,50 €
  • Päivälippu 9.6. sunnuntaille toimituskuluineen alkaen 55,50 €
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin , . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.