Metallimusiikki.net

Stam1na ja Viikate ilmiliekeissä Leppävirralla!

  • Julkaistiin tiistaina 08.05.2012.
  • Luettu 1653 kertaa
  • Bändit: ,

Ryhmäkuva Stam1na-bändin kokoonpanosta, jonka jäsenet huutavat kurkku suorana vihreän seinän edustalla.Kuva: Teemu Leinonen

Liekkirock valloittaa Pohjois-Savon 25.–26.5.2012, kun Leppävirta täyttyy Suomen kärkiartisteista. Tämä festivaali järjestetään Viihdekeskus Tulenliekissä, upeissa sisä- ja ulkotiloissa. Liekkirock on uusi tulokas Suomen festivaalikentällä ja sen järjestäjinä toimivat nuoret yrittäjät Jyväskylästä.

Liekkirockissa on laaja kaarti esiintyjiä. Nuorta kauneutta ovat edustamassa rockbändi So Long Sisters ja Heinäveden paikallinen The Landline. Uutta nimeä kantava JVG räjäyttää potin rap-musiikin osalta perjantaina. Illan raskaammasta ohjelmasta vastaavat Ruoska ja Stam1na, jonka uusi levy "Nocebo" myi Suomessa kultalevyyn oikeuttavat 10 000 kappaletta heti julkaisupäivänään. Lisäksi illan hämärässä pääsee ihailemaan Jari Tapanaisen tulishow’ta.

Lauantai täynnä huippuartisteja

Lauantai-illan aloittaa Pieksämäeltä kotoisin oleva Gotham O.D, joka on viihdyttänyt yleisöä jo lähes kymmenen vuotta. Ruotsin maalta yleisön saapuu villitsemään Pandora. Tätä kaunotarta lämmittelemässä ovat Hausmylly, Kohderyhmä ja Telaketju feat. Cat Cat. Lauantain kruunaa Viikate, jonka tuore levy "Petäjäveräjät" kipusi ilmestymisviikkonsa päätteeksi sekä Suomen virallisen Albumilistan että Rumban Albumilistan ykköseksi.

Esiintyjäaikataulu

Portit aukeavat molempina päivinä klo 17.00 ja sulkeutuvat klo 03.00.

  • Perjantai 25.5.2012
    • 18.00: The Landline
    • 19.00: JVG
    • 20.15: So Long Sisters
    • 21.30: Ruoska
    • 23.00: One Morning Left
    • 24.00: Fireshow Jari Tapanainen
    • 00.30: Stam1na
  • Lauantai 26.5.2012
    • 18.00: Gotham O.D
    • 19.00: Telaketju feat. Cat Cat
    • 20.30: Hausmylly
    • 22.00: Pandora
    • 23.15: Kohderyhmä
    • 00.30: Viikate

Lipun hinnat

Liekkirockiin on tarjolla yhden ja kahden päivän lippuja. Lippuja voi tilata ennakkoon Tiketin kautta. Tapahtuma on ikärajaltaan K-15, mutta myös nuoremmat pääsevät sisään täysi-ikäisen seurassa. Ennakkoon ostettuina yhden päivän lippu maksaa 29 €, kahden päivän 55 € ja portilta yhden päivän lippu on 35 € ja kahden päivän lippu 65 €. Lippujen hintoihin lisätään mahdolliset toimitus- ja käsittelykulut.

Lisää tietoa Liekkirockista osoitteesta www.liekkirock.fi ja tapahtumapaikasta sen nettisivuilta osoitteesta www.tulenliekki.fi.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin , . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.