Metallimusiikki.net

Stam1na: "Nocebo".

  • Julkaistiin lauantaina 31.12.2011.
  • Luettu 2255 kertaa
  • Bändit:

Stam1na ilmoitti aikaisemmin joulukuussa "Nocebo"-albumin asetetun ennakkotilattavaksi Levykauppa Äxään. Kiekko tullaan julkaisemaan ensi vuoden helmikuussa. Ennakkomyynnissä on kolme eri versiota. Erikoisversio sisältää albumilevyn lisäksi yhtyeen basistin, Kai-Pekka Kangasmäen, koostaman DVD-levyn. Se sisältää Stam1nan studiokuulumisia Hollolan Petrax-studiosta. Pahvikoteloon kääritty erikoispainos sisältää 24-sivuisen kansilehtisen. Painosmääräksi on suunniteltu 5000 kappaletta. Lemiläisyhtyeen "Nocebo" on sen järjestyksessä viides pitkäsoitto. Se ilmestyy 8. helmikuuta 2012. Bändi tiedottaa, ettei levyn antia tulla esittelemään yleisölle ennen kuin sen virallisena julkaisupäivänä.

Stam1nan laulaja–kitaristi Antti Hyyrysen mukaan "Nocebo" on edellisen albumin paha kaksoisveli: Levyllä rinnastetaan keinotekoisuuteen tähtäävä lääke- ja rockteollisuus, sopivasti samoihin aikoihin kun tuli nyt tämä valelääkärikohukin. Ikuista nuoruutta emme elä me muusikotkaan, vaikka kuinka leikittäisiin lääkäreitä ja poppamiehiä. Albumin merkeissä Stam1na tulee starttaamaan kevätkiertueen 11.2. Radio Rock -risteilyn merkeissä. Kiertue sisältää yhteensä 20 esiintymistä. Niiden muassa on Finnish Metal Expo -messuissa lauantain pääesiintyjänä toimiminen.

"Nocebo"-albumin kappaleet:

  1. Pirunpaska
  2. Valtiaan uudet vaateet
  3. Tavastia palamaan!
  4. Puolikas ihminen
  5. Aivohalvaus
  6. Rabies
  7. Lepositeet
  8. Nomad
  9. Ei encorea
  10. Arveton on arvoton

Stam1na on:

  • Antti "Hyrde" Hyyrynen (laulu ja kitara)
  • Pekka "Pexi" Olkkonen (kitara)
  • Emil "Hippi" Lähteenmäki (kosketinsoittimet)
  • Kai-Pekka "Kaikka" Kangasmäki (basso)
  • Teppo "Kake" Velin (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.