Viime vuoden puolella perustettu Stargazery (www.stargazery.com) on julkaissut nettisinglen, jonka voi käydä lataamassa kokonaisuudessaan yhtyeen nettisivuilta. “Dying/Rescue”-single laskettiin levitykseen kuluvan kuukauden 2. päivä. Bändi on kotoisin Oulusta ja se on yksi tämän hetken kohutuimmista kotimaisista metallibändeistä.
Bändi kertoo Rockpolis (www.rockpolis.fi) -sivustolla julkaistussa uutisessa, että “Dying/Rescue” oli alun alkaen tarkoitus julkaista perinteisesti levy-yhtiön toimesta, mutta:
[...] toivomuksia nettisinglen julkaisuun tuli niin paljon, että päätimme kuunnella fanejamme ja julkaista sinkun ilmaiseksi kuuntelijakuntaa tyydyttävällä tavalla
Stargazeryn ensimmäinen live-esiintyminen tapahtuu 24. päivä kuluvaa kuukautta, jolloin yhtye siirtyy lämmittelemään Tarot-bändiä Club Teatrialla. Rockpolis-sivustolal kerrotaan bändistä lisäksi seuraavaa:
Bändin vokalisti Jari Tiura on tullut tutuksi mm. maailmankuulun Michael Schenker Groupin laulajana. Mukana vaikuttavat mm. myös monista muista bändiyhteyksistä tutut kitaristi Pete Ahonen, “kanttori” Marco Sneck ja basisti Jukka Jokikokko.
Metallimusiikki.net-sivuston Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 97 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin stargazery. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Jos kyllä, löydät yhtyeen Stargazery musiikkia musiikkiputiikki CDON.comin digitaaliselta hyllyltä.
Kommentit näkyvät vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!