Metallimusiikki.net

Kirjaudu sisään
Luo profiili

Steelwing: "Lord Of The Wasteland"

  • Julkaistiin torstaina 04.03.2010.
  • Luettu 457 kertaa
  • Bändit:

"Lord Of The Wasteland" -albumin etukannesas näkyy futuristinen maalaus tai piirros jonkinlaisesta autosta. Auto kaahailee jonkinlaisella aavikolla. Kuvan yläosassa punamustin kirjaimin lukee Steelwing ja alaosassa räikeänpunaisella värillä albumin nimi.Julkaistaan 30.4.2010

Ruotsalainen power metallia kilkattava Steelwing julkaisee uransa ensimmäisen albumin 30. huhtikuuta. Massiivisen Euroopan-kiertueen avulla tuettava levy on nimeltään "Lord Of The Wasteland". Se julkaistaan Noise Art Recordsin kautta. Ennen albumin ilmestymistä viisikko tekee muutamia live-esiintymisiä kotimaansa alueella. Sen jälkeen syyskuussa Steelwing siipeilee Blind Guardianin nosteessa ympäri Vanhaa mannerta aina lokakuun jälkimmäiselle puoliskolle asti. Bändin debyyttialbumi oli äänitetty joulukuussa. Sen miksaamiseen ja masteroimisvaiheeseen ryhdyttiin vuodenvaihteessa. Kiekon kansitaiteen toteutti Ed Repka. Samaa visuaalista meininkiä Steelwing toteuttaa myös MySpace-sivuillaan, josta voi käydä kuuntelemassa kokonaisia kappaleita tulevalta esikoislevyltä.

Yhtye kommentoi aikaisemmin olevansa ymmärrettävästi sangen täpinöissään päästessään kiertueelle niinkin tunnetun saksalaisyhtyeen kanssa kuin Blind Guardianin. Steelwing näkee kiertueen mahdollisuutena kartuttaa keikkakokemustaan ja näyttää eurooppalaiselle yleisölle mistä Steelwing on tehty. Yhtye katsoo syystä tai toisesta aiheelliseksi kommentoida vielä, että se tulee potkimaan 100-prosenttisesti takapuolia jokaisena iltana.

"Lord Of The Wasteland" -albumin kappaleet:

  1. Enter The Wasteland
  2. Headhunter
  3. Roadkill (…Or Be Killed)
  4. Sentinel Hill
  5. The Illusion
  6. The Nightwatcher
  7. Under The Scavenger Sun
  8. Point of Singularity
  9. Clash of the Two Tribes

Steelwing tunnettiin 15.9.2009 asti nimellä Scavenger. Yhtye vaihtoi nimekseen Steelwing lakiteknisistä syistä johtuen. Bändin mukaan maailmassa on liikaa Scavengereita. Ennen nimen vaihtamista bändiläiset julkaisivat demon. Se arvosteltiin Sweden Rock Magazinen sivuilla. Demon todettiin olevan todellinen löytö erityisesti jokaiselle 1980-luvun heavy metal -musiikin fanille.

Steelwing on:

  • Riley (laulu)
  • Robby (kitara)
  • Alex Vega (kitara)
  • Scurc (basso)
  • Oscar (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 148 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.

Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!

  • Soulfallen 3.2.2012 @ Pub Katse, Jyväsky…

    Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…

  • Sadistik Forestin "Death, Doom, Radiatio…

    Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…

  • Oululainen Zarthas julkaisi "Hope, Ecpli…

    Oululainen Zarthas julkaisi musiikkivideon kappaleesta "Hope, Eclipsed". Biisi löytyy bändin "So Mote It Be" –debyyttilevyltä. Video on koskettava matka pienen poikalapsen yksinäi…

  • Azaghal: "Nemesis"

    Supisuomalaisen vuonna 1995 perustetun Azaghalin edellisestä julkaisusta on melkein kolme vuotta aikaa, ja nyt orkesteri on palannut kuvioihin jo yhdeksännen pitkäsoittonsa myötä.…

  • Ruisrockissa odotettuja ulkomaan tähtiä…

    6.–8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittava 43. Ruisrock-festivaali julkistaa ensimmäisiä esiintyjiään. Luvassa on ruotsalaisyhtyeiden paluukeikkojen riemujuhlaa ja odotettuja Su…

  • Out of the Black -bläkkisdokumentti ilma…

    Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…

  • Klassista balettia ja metallimusiikkia E…

    Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…

  • Kreator: "Phantom Antichrist"

    Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…

  • Naglfar: "Téras"

    Black metallia ja myös death metallin aineksia käyttävä Naglfar levytti uransa kuudennen studioalbumin julkaistavaksi 26. maaliskuuta Century Media Recordsin kautta. Yhdeksän biis…

  • Grave Diggeriltä albumi elokuussa

    Saksalainen heviyhtye Grave Digger ilmoittaa seuraavaa studioalbumia varten tehdyn jo kymmisen biisiä. Ne ovat nyt esituotantovaiheessa, sekä yksi biisi sävellettävänä. Oman tuota…

  • Rhapsody: "Ascending to Infinity"

    Italialaisen Luca Turillin johtama sinfonista metallimusiikkia tekevä Rhapsody tulee julkaisemaan kesäkuun 29. päivä "Ascending to Infinity" -albumin Nuclear Blast Recordsin auttam…

  • Coprolith: "Hate Infected"

    Kolmen miehen kokoinen Coprolith on porvoolainen blackened death metal -bändi, jolta julkaistiin debyyttialbumi "Cold Grief Relief" kesäkuussa 2010. Nyt yhtye tulee laittamaan esi…

Muut lukevat juuri nyt