Kukaa korvaa Elmgrenin?
Ruotsin Göteborgissa asuva HammerFall on kokenut radikaalin muutoksen kokoonpanossaan kun yhtyeen pitkäaikainen kitaristi on päättänyt erota ryhmästä ja siirtyä lentoyhtiön palkkalistalle pilotiksi. Kitaristi Stefan Elmgren (s. 1975) kertoo antamassaan tiedotteessa olleensa jo kauan ja hartaasti kiinnostunut ilmailualan touhuista. Nyt hän kokee, että on tullut sopiva sauma ryhtyä lentämään lentokonetta.
Göteborgissa vuonna 1993 perustettu yhtye on käynyt kitaristinsa kanssa keskusteluja siitä, miten he voisivat sovittaa HammerFallin ja pilottina toimimisen keskenään, mutta se on osoittautunut mahdottomaksi yhtälöksi. Kitaristi erosi. Elmgren kertoo taipaleen bändin seurassa olevan täynnä hyviä muistoja ja kokemuksia, joita hän tulee vaalimaan niin kauan kuin hän elää.
Ex-kitaristi kiittää kaikkia fanejaan hyvistä ajoista ja hänelle osoittamastaan tuesta. Mies kokee olleen ilo esiintyä ja tavata heitä viimeisten 11 vuoden ajan. Vaikka kitaristi onkin nyt eronnut yhtyeestä ja siirtynyt lentokoneen rattiin, hän kertoo olevansa edelleen vallan lääpällään kitaran soittamiseen — mies vihjaakin, että ehkä vielä joskus fanit kuulevat hänestä muiden bändiprojektien kautta. HammerFall ei ole vielä nimennyt korvaavaa kitaristia. Elmgren toivottaa tulevalle kitarasankarille hyvää onnea ja bändille menestystä.
Power metallia soittavan HammerFallin viime vuoden lokakuussa julkaisema parhaat biisit käsittävä kokoelma-albumi, nimeltään "Steel Meets Steel — Ten Years of Glory", kipusi ilmestyttyään Saksan Media Control -albumilistalla sijalle n:o 53. Yhtyeen kotimaassa kokoelmapaketti rynni albumilistalla korkeammalle, nimittäin sijalle 15 asti. Kokoelman soittolistalla kuullaan 25 klassikkokappaletta, sekä kolme aivan uutta biisiä, jotka yhtye kävi äänittämässä Espanjan Teneriffalla sijaitsevan Mi Sueno -studioilla. Espanjassa äänitetyt biisit ovat:
Bändi hehkuttaa saaneensa joskus kunnian tulla tervehdityksi uuden tyylin metalliliikkeen airuena. Ryhmä työstää tällä hetkellä uuden studioalbumin parissa, jota on tarkoitus ryhtyä nauhoittamaan kesällä 2008.
Yhtye perustettiin Ruotsissa, Göteborgissa, vuonna 1993 kitaristi Oscar Dronjakin toimesta. Bändin alkuaikojen miehitykseen kuului jäseniä In Flamesista ja Dark Tranquillitysta. Esimerkiksi Jesper Strömblad toimi yhtyeessä jonkin aikaa. Hän kirjoitti biisejä Oscarin ja laulaja Joacim Cansin kanssa ennen kuin erosi ryhmästä ennen vuonna 1997 ilmestynyttä debyyttialbumia "Glory To The Brave".
Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 366 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin hammerfall. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!
Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…
Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…
Oululainen Zarthas julkaisi musiikkivideon kappaleesta "Hope, Eclipsed". Biisi löytyy bändin "So Mote It Be" –debyyttilevyltä. Video on koskettava matka pienen poikalapsen yksinäi…
Supisuomalaisen vuonna 1995 perustetun Azaghalin edellisestä julkaisusta on melkein kolme vuotta aikaa, ja nyt orkesteri on palannut kuvioihin jo yhdeksännen pitkäsoittonsa myötä.…
6.–8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittava 43. Ruisrock-festivaali julkistaa ensimmäisiä esiintyjiään. Luvassa on ruotsalaisyhtyeiden paluukeikkojen riemujuhlaa ja odotettuja Su…
Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…
Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…
Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…
Black metallia ja myös death metallin aineksia käyttävä Naglfar levytti uransa kuudennen studioalbumin julkaistavaksi 26. maaliskuuta Century Media Recordsin kautta. Yhdeksän biis…
Saksalainen heviyhtye Grave Digger ilmoittaa seuraavaa studioalbumia varten tehdyn jo kymmisen biisiä. Ne ovat nyt esituotantovaiheessa, sekä yksi biisi sävellettävänä. Oman tuota…
Kolmen miehen kokoinen Coprolith on porvoolainen blackened death metal -bändi, jolta julkaistiin debyyttialbumi "Cold Grief Relief" kesäkuussa 2010. Nyt yhtye tulee laittamaan esi…
Italialaisen Luca Turillin johtama sinfonista metallimusiikkia tekevä Rhapsody tulee julkaisemaan kesäkuun 29. päivä "Ascending to Infinity" -albumin Nuclear Blast Recordsin auttam…