Kuva: Axel Jusseit
Saksalainen Suidakra tulee julkaisemaan "13 Years of Celtic Wartunes" -nimisen kokoelmalevyn. Se sisältää DVD:n ja CD-levyn. Julkaisuhetkeksi on asetettu 25. huhtikuuta kuluvana vuonna. DVD:n sisältä löytyy edellisen vuoden Wacken Open Airista tehdyn keikan taltiointi, akustinen konsertti ja CD-levy taas sisältää remasteroitua musiikkimateriaalia, sekä uudelleenäänitettyjä versioita bändin 13 vuotta kestäneen uran ajalla syntyneistä biiseistä.
Yhtye uutisoi kuukausi sitten aikovansa osallistua tämän vuoden Paganfest USA -festivaaliin, jonne on hankittu paljon metallimaailman pakana-aiheista musiikkia luovia yhtyeitä, kuten suomalaiset Ensiferum ja Turisas. Festarikokoonpanoon kuuluu myös mm. Týr sekä Eluveitie.
Ennen Paganfestiä bändi päätyy Chicago Powerfest 2008:n suunnalle, jota vietetään 1.–3. toukokuuta Illinoisin osavaltiossa. Sen jälkeen Suidakra mättää metallia Paganfestissa ja jatkaa reissaamista muihin USA:n länsirannikon kaupunkeihin. Saksalaisilla on suunnitelmissa tehdä ainakin kuusi täsmäiskua jenkkifaniensa keskuuteen.
Bändin uusin albumi on "Caledonia". Se julkaistiin täällä Euroopassa marraskuussa 2006 Armageddon Musicin kautta. Kiekko äänitettiin Gernhart Records -studiossa Martin Buchwalterin kanssa. Albumin kansitaiteen loi kris Verwimpin. Levyn yhteydessä räpsityt bändifoto otti Axel Jusseit. Hänhän teki samoissa merkeissä töitä myös bändin vuonna 2003 julkaiseman "Signs for the Fallen" -albumin parissa. "Caledonia" masteroitiin Düsseldorfissa sijaitsevan Monoposto Masteringin syövereissä Michael Schwaben seurassa. Kiekko on seuraaja bändin kolme vuotta sitten luomalle "Command to Charge" -pitkäsoitolle. Uudelta albumilta lohkaistiin musiikkivideo kappaleesta "The IXth Legion", minkä voi käydä katsomassa täällä Metallimusiikki.net:in puolella.
Suidakra pyrki käsittelemään "Caledonia"-kiekolla sanoitusten osalta muinaisten skottilaisten historiaa, johon kuuluu saumattomasti konfliktit tuhatvuotisen Rooman imperiumin kanssa. Sotaisissa merkeissä mennään ainakin kappaleissa "Highland Hills", "Forth-Clyde" ja "The IXth Legion".
Historiallinen IX Legioona, joka tunnettiin myös nimellä VIII Hispana (eli Yhdeksäs Espanjalaislegioona) oli roomalaisten taistelumuodostelma, jota todennäköisesti komensi jossakin vaiheessa itse Julius Caesar gallialaisia vastaan. Legioonasta ei ole löytynyt tietoja sen jälkeen kun Marcus Aurelius 2. vuosisadalla oli hallinnut Roomaa. Legioona todennäköisesti tuhoutui. Populaarikulttuurissa, etenkin eräiden brittiläisten historioitsijoiden mukaan, legioona tuhoutui taistelussa paikallisväestöä vastaan ollessaan sijoitettuna Skotlantiin.
Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 294 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin ensiferum, suidakra, turisas. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Mitäs tämä meinaa? Porukka on antanut Suidakran kiekolle roppakaupalla kylmää kyytiä. Tämä ei ole Turha, tämä on Hyödyllinen. Mikään bändi joka tekee metallimusiikkia Rooman valtakunnan tapahtumiin liittyen ei voi olla ihan huono.
Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!
Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…
Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…
Oululainen Zarthas julkaisi musiikkivideon kappaleesta "Hope, Eclipsed". Biisi löytyy bändin "So Mote It Be" –debyyttilevyltä. Video on koskettava matka pienen poikalapsen yksinäi…
Supisuomalaisen vuonna 1995 perustetun Azaghalin edellisestä julkaisusta on melkein kolme vuotta aikaa, ja nyt orkesteri on palannut kuvioihin jo yhdeksännen pitkäsoittonsa myötä.…
6.–8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittava 43. Ruisrock-festivaali julkistaa ensimmäisiä esiintyjiään. Luvassa on ruotsalaisyhtyeiden paluukeikkojen riemujuhlaa ja odotettuja Su…
Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…
Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…
Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…
Black metallia ja myös death metallin aineksia käyttävä Naglfar levytti uransa kuudennen studioalbumin julkaistavaksi 26. maaliskuuta Century Media Recordsin kautta. Yhdeksän biis…
Saksalainen heviyhtye Grave Digger ilmoittaa seuraavaa studioalbumia varten tehdyn jo kymmisen biisiä. Ne ovat nyt esituotantovaiheessa, sekä yksi biisi sävellettävänä. Oman tuota…
Kolmen miehen kokoinen Coprolith on porvoolainen blackened death metal -bändi, jolta julkaistiin debyyttialbumi "Cold Grief Relief" kesäkuussa 2010. Nyt yhtye tulee laittamaan esi…
Italialaisen Luca Turillin johtama sinfonista metallimusiikkia tekevä Rhapsody tulee julkaisemaan kesäkuun 29. päivä "Ascending to Infinity" -albumin Nuclear Blast Recordsin auttam…