Metallimusiikki.net

Kuvassa Swallow the Sun vuonna 2009. Kuvan otti Kalle Björklid.Kuvassa Swallow the Sun vuonna 2009. Kuvan otti Kalle Björklid.

Swallow the Sunilta albumi vuoden lopussa tai alussa.

  • Julkaistiin tiistaina 18.01.2011.
  • Luettu 1430 kertaa
  • Bändit:

Death/doom metallia tekevä Swallow the Sun tiedottaa eilen julkaisemassaan uutisessa “New Moon“ -albumin merkiksi tehdyn kiertueen päättyneen nyt, kun takana on 146 keikkaa 24 eri maassa. Albumin merkeissä soitettu keikkaputki alkoi vuonna 2009 ja päättyi edellisen vuoden puolella. Kiertueella bändi soitti ensimmäistä kertaa Romaniassa ja Israelissa. Nyt metallibändi aikoo viettää jonkin aikaa hiljaiseloa ja valmistella sitten uutta pitkäsoittoa. Yhtye veikkaa, että albumi tullaan julkaisemaan aikaisintaan kuluvan vuoden lopussa tai sitten ensi vuoden alussa. Joukolla on jo valmiina kymmenkunta kappaletta.

Yhtye ei aio kiirehtiä säveltämiensä 10 kappaleen äänittämisessä. Myöskään levyn julkaisun suhteen tai seuraavien kiertueiden hahmottelemisessa ei tulla pitämään hoppua osittain sen takia, ettei bändin jäsenten kehot eivätkä maksat kestä sitä vielä. Bändi saattaa näistä fyysisistä heikkouksista huolimatta soitella tämän vuoden varrella eräitä festivaalikeikkoja.

Swallow the Sun soitti joulukuun aikana viimeisimmän Euroopan-kiertueensa yhdessä Sólstarifin ja Mar de Grisesin kanssa. Bändi on tämän keikkaputken lisäksi soittanut “New Moon” -albumin jälkeen kaksi kiertuetta Euroopassa, kaksi Pohjois-Amerikassa ja useita kesäajan festivaalikeikkoja sekä keikkoja täällä Suomessa.

Yhtyeen uusin, järjestyksessä viides, albumi on loppuvuodesta 2009 julkaistu “New Moon”. Se äänitettiin Ruotsissa Fascination Street Studion tiloissa yhdessä Jens Bogrenin kanssa. Albumille värvättiin rumpaliksi Wintersunin Kai Hahto sen jälkeen kun Swallow the Sunin pitkäaikainen jäsen Pasi Pasanen poistui joukosta.

Swallow The Sun on:

  • Mikko Kotamäki (laulu)
  • Juha Raivio (kitara)
  • Markus Jämsen (kitara)
  • Aleksi Munster (kosketinsoittimet)
  • Matti Honkonen (basso)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.