Metallimusiikki.net

Kirjaudu sisään
Luo profiili

Ten: "Heresy and Creed"

  • Julkaistiin torstaina 13.09.2012.
  • Luettu 241 kertaa
  • Bändit:

Yksityiskohtainen, koristeellinen piirros kahdesta olennosta, jotka koskettavat keltaisena loistavaa valopalloa.Julkaistaan 19.10.2012

Meloheviä tekevä brittiyhtye Ten tuo Euroopan markkinoille uuden "Heresy and Creed" -albuminsa 19. lokakuuta. Japanin alueen fanit saavat levynsä jo 26. syyskuuta. Tenin järjestyksessä kymmenennellä albumilla kuullaan yhtyeen mukaan kokoelma kappaleita, jotka voivat olla parhaimpia sitten vuoden 1997 "The Name Of The Rose" -menestyskiekon. Raskasta rokkia ja ylenpalttista melodisuutta, voimakkaita balladimaisia osuuksia sisältävä kiekko on vokalisti Gary Hughesin mukaan Tenin kypsin ja moniulotteisin levyjulkaisu. Albumi miksattiin ja masteroitiin Dennis Wardin toimesta. Albumin antia on ladattu YouTubeen kuunneltavaksi. Tarjolla on neljän minuutin mittainen teaser-video.

Uudella albumilla kuullaan uutta Ten-kokoonpanoa, johon kuuluu uusi kitaristi Dan Mitchell. Kosketinsoittimissa on Darrel Treece-Birch, Max Yates rummuissa ja palaavana jäsenenä kuullaan bassokitaristia, Steve McKennaa. Pitkäaikaisia jäseniä ovat vokalisti Gary Hughes sekä kitaristi John Halliwell.

"Heresy and Creed" -albumin kappaleet:

  1. The Gates Of Jerusalem (instrumentaalinen)
  2. Arabian Knights
  3. Gunrunning
  4. The Lights Go Down
  5. Raven’s Eye
  6. Right Now
  7. Game Of Hearts
  8. The Last Time
  9. The Priestess
  10. Insatiable
  11. Another Rainy Day
  12. Unbelievable
  13. The Riddle

Ten on:

  • Gary Hughes (laulu)
  • John Halliwell (kitara)
  • Dan Mitchell (kitarat)
  • Darrel Treece-Birch (kosketinsoittimet)
  • Steve McKenna (basso)
  • Max Yates (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 96 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.

Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!

  • Suomen Energenza Festival 2013 -edustaja…

    Tänä vuonna Emergenza Festival haravoi kevään aikana 100:n bändin joukosta voittajan viidellä eri tapahtumapaikalla 17:ssä eri tapahtumassa Helsingissä sekä Tampereella. Nyt lauant…

  • Aratic: "To The Early Grave"

    Violent Journey Records julkaisee porilaisen thrash metal -bändi Araticin debyyttialbumin "To The Early Grave" CD:nä sekä digitaalisesti 14.6.2013. Aratic on Porissa vuonna 2012 pe…

  • Distress of Ruin Ilosaarirockiin

    Modernia death metallia soittava joensuulainen Distress of Ruin nimettiin Ilosaarirockin esiintyjäksi. Yhtye vakuutti Ilosaarirockin ja sanomalehti Karjalaisen järjestämän RokIt-bä…

  • Children Of Bodom: Transference

    Children Of Bodom on julkaissut ensimmäisen musiikkivideon "Transference" kesäkuun 7. päivä julkaistavalta albumiltaan "Halo Of Blood". Video kuvattiin Wrocklowissa, Puolassa, maal…

  • Metal Over Riihimäki — metalliklubi-ilta…

    Metal Over Riihimäki klubi-ilta esittelee tällä kertaa hivenen rokkaavamman metallikattauksen. Bar Escapen lavalle nousevat lauantaina 18.5. riihimäkeläisaktit Concrete Swine, Meth…

  • Ghost Voyage viimeistelee debyyttiään ja…

    Tamperelainen vuonna 2008 perustettu doom metal -yhtye Ghost Voyage viimeistelee parhaillaan "Endless Oceans" -nimistä ensimmäistä täyspitkäänsä. Tähän mennessä orkesteri on julka…

  • Tuskan jatkoklubiohjelma valmistui

    Kesäkuun lopulla Helsingin öitä ravistelevien Tuskan jatkoklubien ohjelma on nyt valmis. Uusina lisäyksinä Virgin Oil Co:n klubi-illat torstaista sunnuntaihin sekä Tavastian torsta…

  • Rockvisailun Suomen-mestari selvisi

    Eteläisen Suomen kovimmat rock- ja poptrivianörtit kokoontuivat yhteen lauantaina 18. toukokuuta, kun Helsingin Bar Loosessa järjestettiin epäviralliset rockvisailun SM-kisat. Tapa…

  • Antipope lopettaa toimintansa

    Oululainen metallimusiikkiin erikoistunut laulu- ja soitinyhtye Antipope lopettaa toimintansa. Toukokuun 2013 alussa ilmestynyt albumi "3 Eyes of Time" päättää kolmen levyn mittais…

  • Uusi Battle Beast -video ensi-illassa ny…

    Tänään uuden "Battle Beast" -albuminsa julkaiseva Battle Beast juhli aikaisemmin tällä viikolla Helsingissä uuden albuminsa ennakkokuuntelubileitä. Onnistuneessa illassa nähtiin my…

  • Stormzone: "Three Kings"

    Pohjois-Irlannista kotoisin oleva heviyhtye Stormzone paljasti edellisviikolla seuraavan studioalbuminsa kantavan nimeä "Three Kings" ja sen kansitaiteen toteuttaneen yhtyeen vokal…

  • Apocalyptica kiertueelle Avantin kanssa

    Maailman tunnetuin heviselloyhtye Apocalyptica lähtee ensimmäistä kertaa historiassaan kiertueelle orkesterin kanssa. Pitkään suunniteltu yhteistyö Avanti! Kamariorkesterin kanssa…

Uusimpia aiheita keskustelupalstalla

Ajankohtaista

Uusin tapahtuma

Kuuminta tällä viikolla

Blackgroupin shoppiin

Uusia musiikkivideoita

Kaikkein luetuimpia
Juttunostot