Metallimiehelle järeitä maihareita.

Teräsbetonin "Myrskyntuoja" albumilistan ykköseksi.

Teräsbetoni on PirkanmaaltaTeräsbetoni-bändin miehistö täydessä sotisovassa korpimetsän siimeksessä. Taivas on pilvinen ja synkkä. Miehiä neljä kappaletta, joista yksi kyyristelee etualalla. Heillä seipäitä, kirveitä ja muita aseita kourissaan. Kaikilla pitkät hiukset, osalla eläim

Sankariheviä soittava Teräsbetoni (www.terasbetoni.com) nauttii tällä hetkellä Suomen virallisen albumilistan kärkisijan antimista, sillä yhtyeen hiljattain julkaisema kolmas pitkäsoitto, nimeltään “Myrskyntuoja”, on kivunnut levylistalla korkeimmalle pallille. Tämän saavutuksen lisäksi yhtye on valittu edustamaan maatamme tämän vuoden Eurovision-laulukilpailuun voitettuaan finaalin 1. päivä kuluvaa kuukautta.

“Myrskyntuoja”-albumin tuottajana toimi Hiili Hiilesmaa. Hänhän on tuottanut Teräsbetonilta myös kultaa myyneen “Vaadimme metallia” -levyn, joka julkaistiin vuoden 2006 päivinä. Hiili Hiilesmaa on muovannut musiikkia uransa aikana sellaisille bändeille kuin HIM, Apocalyptica ja The 69 Eyes.

Teräsbetoni julkaisi vain muutami päiviä sitten Euroviisujen kilpailuun lähettämästään kappaleesta “Missä Miehet Ratsastaa” musiikkivideon, minkä voi käydä tarkastamassa myös Metallimusiikki.net-sivuston videokokoelmassa. Tämän videoleikkeen hevibändi kävi kuvaamassa helmikuun 23. ja 24. päivä Porvoossa ja Helsingissä. “Missä Miehet Ratsastaa” on samalla uudelta albumilta lohkaistu single. Single on viihtynyt Suomen singlejulkaisujen levylistan sijalla n:o 2.

Teräsbetoni esiintyy:

  • 27. maaliskuuta: Bar Kino (Pori)
  • 28. maaliskuuta: Klubi (Turku)
  • 4. huhtikuuta: Club Teatria (Oulu)
  • 5. huhtikuuta: Puustelli (Nivala)
  • 11. huhtikuuta: Baron (Vammala)
  • 12. huhtikuuta: Ravintola Hovi (Lammi)
  • 25. huhtikuuta: Savonsolmu (Pieksämäki)
  • 26. huhtikuuta: Pirkkahalli, Hot Rod & Rock Show (Tampere)
  • 30. huhtikuuta: Sommelo (Kuusankoski)
  • 2. toukokuuta: Klubi (Tampere)

Bändi toimii Suomen edustajana järjestyksessä 53. kerran järjestettävässä Eurovision Song Contest -tapahtumassa. Sitä vietetään Serbian Belgradissa 20. toukokuuta. Teräsbetoni kahmi kappale-ehdokkaallaan kuluvan kuukauden alussa yleisöäänestyksessä peräti 38,9 prosenttiyksikköä kaikista annetuista äänistä. Yhtyeen taakse jäi kilpakumppani Kari Tapio, iskelmälaulaja, joka poimi äänistä 33,9 prosenttia.

Teräsbetoni on:

  • J. Ahola (laulu ja basso)
  • A. Järvinen (kitara ja laulu)
  • J. Kuokkanen (rummut)
  • V. Rantanen (kitara)

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.net:in Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Hän on julkaissut tällä sivustolla yhteensä 2482 kirjoitusta. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 177 sanaa ja satut selaamaan juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.

Metallismiehelle suositellaan:
  • Hommaile modernisti musiikkia netistä, Aina Musakaupasta.
  • CDON tarjoaa aimo annoksen metallimusiikkia toimitettuna kotiovellekin.
  • Tilaa lukemista, kuten Inferno, Rytmi, Rumba tai Episodi Popmediasta.
  • JoyBootsin katalogista löytyy kotiovelle asti toimitettuna vähän tavanomaista tylymmät maiharit.

Kommentit

Kommentit näkyvät vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!

Metallimusiikki.net — Sitä itseään jo vuodesta 2006

Ajankohtaista

Uusia musiikkivideoita

Syötteet


Gootti.net