The 69 Eyes: "Angels" maaliskuussa.

The 69 Eyes -bändin promokuva. Rumpali on ilman paitaa, muut miehet mustissa nahka-asusteissa. Kuvan tausta on pikimusta.Suomen tunnetuin goottirock-bändi The 69 Eyes (www.69eyes.com) suunnittelee julkaisevansa uuden albumin, minkä nimeksi on ristitty “Angels”, maaliskuun 5. päivä Euroopassa ja USA:ssa päivää myöhemmin. Albumista painetaan normaalin version lisäksi rajoitettu erikoispainos, joka sisältää DVD-levyn — levyllä kuullaan “Perfect Skin“ -musiikkivideo ja viisi live-esiintymisestä taltioitua kappaletta. Biisit taltioitiin The 69 Eyes:in Hollywoodissa tekemästä keikasta. Lisäksi DVD:llä nähdään lyhytelokuva “On The Route 69”, joka perustuu Ville Juurikkalan valokuviin.

“Angels”-albumin kappaleet:

  1. Angels
  2. Never Say Die
  3. Rocker
  4. Ghost
  5. Perfect Skin
  6. Wings & Hearts
  7. Star Of Fate
  8. Los Angeles
  9. In My Name
  10. Shadow Of Your Love
  11. Frankenhooker

“Angels”-albumin tuotti Hiili Hiilesmaa ja Johnny Lee Michaels, eli sama tiimi, joka työsti The 69 Eyes -yhtyeen “Devils”-albumiakin.

Albumilta lohkaistiin “Perfect Skin” -single. Kappaleesta tehtiin myös musiikkivideo, jonka ohjasi Ralf Strathmann. Se kuvattiin vuoden 2006 lokakuussa Hollywoodissa. Single-levyn julkaisua ulkomailla sopii odottaa tapahtuvaksi tammi-helmikuussa — Suomessa levy julkaistaan kuluvan kuukauden 24. päivä. Single-julkaisulla kuullaan myös live-versiot kappaleista “Devils”, “Christina Death”, “I Just Want to Have Something to Do” (kappale on alunperin Ramones-bändin). Bändi soitti biisit livenä hollywoodilaisessa Whisky a Go-Go -tapahtumapaikassa viime vuoden maaliskuussa.

“Angels”-albumin Yhdysvaltain julkaisusta vastaa Caroline Records. Kyseinen firma on tuonut maahan mm. sellaisia legendaarisia bändejä kuin Misfits, White Zombie ja Smashing Pumpkings. The 69 Eyes on ylpeä, että Cleopatra Records julkaisee bändin koko tuotannon USA:ssa.

The 69 Eyes -bändi aikoo tehdä “Angels Over Europe” -kiertueen heti kun levy on julkaistu keski-Euroopassa. Bändin mukana kiertää Wednesday 13 ja Maryslim. Lisäksi bändi tekee esiintymisiä Deathstars-yhtyeen kanssa Sveitsissä ja Itävallassa.

The 69 Eyes on:

  • Archzie (basso ja taustalaulu)
  • Bazie (kitara ja taustalaulu)
  • Jussi 69 (rummut)
  • Jyrki 69 (laulu)
  • Timo-Timo (kitara)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.net-sivuston Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 202 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.

Haluatko tämänlaista musiikkia?

Jos kyllä, löydät yhtyeen The 69 Eyes musiikkia musiikkiputiikki CDON.comin digitaaliselta hyllyltä.

Kommentit

Kommentit näkyvät vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!

Metallifoorumi

  • Esittele ja kerro itsestäsi...
    Jospas sitten esittäydyn: Olen 32 v. perheellinen naisimmeinen täältä itä-rajan tuntumasta. Mi…
  • Pukeutuminen?
    Muhun kans kolahtaa tuo 40/50-lukujen pin up tyyli, mutta se ei aina esiinny pukeutumisessani niin s…
  • Metalli-miittiä Helsingin seudulle !!!!
    Kyllähän sitä täältä tulisi, ellei olisi niin kallista. Helsingissä tulee käytyä vain paris…
  • Lapsen nimeksi Metallica!
    Lainaus: PinkLady666 Imapled Nazarene.. Saattaahan se tuokin päivä vielä koittaa, mutta toivotta…
  • FMF seinäjoki
    Aika synkkää! Shining ja Forgotten Tomb ovat ainakin minulle melko tuttuja yhtyeitä vaikka eivät…

Metallimusiikki.net — Sitä itseään jo vuodesta 2006

Ajankohtaista

Uusia musiikkivideoita

Syötteet

Metallimusiikki.net tukee
  • INDIEvartti — give us a break

Gootti.net