Metallimusiikki.net

The Gathering: "The West Pole".

  • Julkaistiin maanantaina 05.01.2009.
  • Luettu 1466 kertaa
  • Bändit:

Alankomaalainen The Gathering paljasti julkaisevansa kauan odotetun studioalbuminsa huhtikuussa kuluvana vuonna. Uusi albumi on bändin järjestyksessä yhdeksäs. Sen nimeksi annettiin juuri “The West Pole”. Kiekolla kuullaan ensimmäistä kertaa uutta naislaulajaa, sekä kahta vierailevaa naislaulajaa. Bändi arvelee fanikuntansa odottelevan malttamattomasti uuden musiikkieineksen kuulemista, mutta vielä ääninäytteitä albumilta ei lasketa Internetiin kuunneltavaksi. The Gatheringin mukaan osa levystä on vielä nauhoittamatta ja opukselle odotetaan uusia vierailevia muusikkoja esittämään soittotaitojaan. Näytekappaleita “The West Pole” on luvassa vasta sitten kun kiekko on miksattu ja masteroitu.

The Gatheringin huhtikuussa ilmestyvän albumin “The West Pole” tuottajana toimi yhtyeen kitaristinakin toimiva René Rutten. Hän tuotti kaikki albumin yhdeksän biisiä. Levy tullaan julkaisemaan yhtyeen omistaman Psychonaut Recordsin kautta. Lättyä yhtye luonnehtii monipuoliseksi, rock-vetoiseksi ja eläväiseksi albumiksi, jossa on runsaiden uusien elementtien seassa edelleen tuttu ja turvallinen The Gathering -meininki mukana. “The West Pole” on aikaisempaa tuotantoa voimakkaammin kitaravetoista musiikkia. Albuminsa yhtye aikoo julkaista omassa nettikaupassaan noin kuukautta ennen kuin CD lasketaan muualla myytäväksi. Opuksesta tulee ilmestymään erikoisversioita, kuten DVD:n “A Noise Severe” kohdalla jo koettiin.

Edellisen kerran The Gathering julkaisi albumillisen verran musiikkia vuonna 2006 ilmestyneen “Home”-levyn muodossa. Sillä kuullaan viimeistä kertaa yhtyeen laulajattarena Anneke van Giersbergeniä, joka päätti erota yhtyeestä viime vuonna. Nainen lauloi yhtyeessä vuodesta 1994 lähtien. Sittemmin hän on siirtynyt soolouralla perustettuaan projektinsa Agua de Annique. 35-vuotias naisvokalisti on käyttänyt ääntään lukuisten metallibändien albumeilla, sillä hän on laulanut mm. Within Temptationin, Ayreonin ja goottimetallibändi Moonspellin biisejä. Jälkimmäisen yhtyeen albumilla “Night Eternal“ Anneke van Giersbergenin ääntä kuullaan kappaleessa “Scorpion Flower”.

“Home”-albumin kappaleet:

  1. Shortest Day
  2. In Between
  3. Alone
  4. Waking Hour
  5. Fatigue
  6. A Noise Severe
  7. Forgotten
  8. Solace
  9. Your Troubles Are Over
  10. Box
  11. The Quiet One (instrumentaalinen)
  12. Home
  13. Forgotten Reprise

The Gathering on:

  • Frank Boeijen (kosketinsoittimet ja ohjelmointi)
  • Marjolein Kooijman (basso)
  • Hans Rutten (rummut ja lyömäsoittimet)
  • René Rutten (kitarat)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.