Metallimusiikki.net

The Hauntediin haetaan uutta vokalistia.

  • Julkaistiin perjantaina 02.03.2012.
  • Luettu 1134 kertaa
  • Bändit:

Ruotsalaisyhtye The Haunted uutisoi torstaina hakevansa nettisivujensa välityksellä uutta vokalistia, jonka tehtävänä on paikata bändistä juuri eronneen Peter Dolvingin jättämä virka. Yhtye pyytää laulajan hommasta kiinnostuneita muusikkoja sähköpostittamaan kaksi biisinäytettä, joissa hakija käyttää ääntään tulkitessaan joitakin The Hauntedin biisejä. Lisäksi hakemukseen halutaan lyhyt kuvaus ja valokuvat sekä esiintymistaidoista kertovat videoklipit voivat myös olla avuksi. Hakemukset pyydetään lähettämään bändin nettisivuilla ilmoitettuun sähköpostiosoitteeseen.

Metallibändin pitkäaikainen keulahahmo ja laulaja Peter Dolving poistui yhtyeestä äskettäin. Dolving ilmoitti aikaisemmin tällä viikolla, että hän on saanut kylliksi tästä hommasta. Hän ei kuitenkaan aio vastata tarkemmin, miksi niin on, sillä se ei kuulu kenellekään toiselle. Mies vihjaa aikovansa pysyä valokeilassa edelleen muiden projektiensa välityksellä. Dolving on aikaisemmin tehnyt nimeään tunnetuksi Mary Beats Jane -yhtyeen laulajana, jonka debyyttialbumilla hän lauloi. Mies toimi hetken aikaa myös Zen-Monkeyssa ennen kuin siirtyi The Hauntediin. Hän esiintyy The Hauntedin neljällä albumilla, joista viimeisin on edellisen vuoden maaliskuussa julkaistu "Unseen".

The Haunted on:

  • Anders Björler (kitarat)
  • Jensen (kitarat)
  • Jonas Björler (basso)
  • Per Möller Jensen (rummut)
  • Peter Dolving (laulu)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.